Myl­ly­tul­lis­sa asutaan ker­ros­ta­los­sa, jonka jul­ki­si­vu on kesken – Viereen tulossa ollut talo jäi aloit­ta­mat­ta, koska asunnot eivät mene kau­pak­si

Kuihtunut asuntomarkkinatilanne saa rakennusyhtiöt pohtimaan tulevia päätöksiään. Uudiskohteiden myynti on hidastunut merkittävästi, ja toukokuussa osuttiin jo tähänastiseen aallonpohjaan.

Skanska Talonrakennus Oy:n työmaa Oulun Myllytullissa. Työmaa ei välttämättä ole edistymässä tämän vuoden aikana.
Skanska Talonrakennus Oy:n työmaa Oulun Myllytullissa. Työmaa ei välttämättä ole edistymässä tämän vuoden aikana.
Kuva: Pekka Peura

Myllytullissa asutaan kerrostalossa, jonka julkisivu on edelleen kesken. Talo otettiin asuinkäyttöön vuodenvaihteessa.

Oulun Myllytullin kaupunginosaan rakennettavan Ainolankorttelin rakennustyömaa on tällä hetkellä pysähtynyt. Tähän mennessä Myllytullinkadun ja Uusikadun välissä olevalle tontille on valmistunut kaksi asuinkäytössä olevaa kerrostaloa.

Ainolankorttelin alueelle yhteensä neljä asuinkerrostaloa rakennuttavan Skanska Talonrakennus Oy:n aluejohtaja Sakari Jämsä kertoo, että jatkoa rakentamiselle ei todennäköisesti ole luvassa kuluvan vuoden aikana.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä