Arto Sutinen kirjoitti (Kaleva 9.2./Puheenvuoro) kokonaisvaltaisista systeemitason muutoksista, joita meillä on edessämme. Joskus epäilyttää, ymmärrämmekö, kuinka syvälle muutos ulottuu tai kuinka syvälle sen ainakin pitäisi ulottua ajattelussamme.
Eurooppalaiset ovat eläneet sodan jälkeen historiansa kultakautta. Yhteiskunnallista kehitystämme ja vaurastumistamme voi pitää sadunomaisena saavutuksena. Demokratiamme on kehittynyt, olemme välttyneet sodilta, olemme luoneet kansalaisillemme suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet rakentaa elämäänsä.
Miksi kaiken hyvän jälkeen tuntuu kuin kulkisimme kriisistä kriisiin ja uskomme valoisaan tulevaisuuteen on kadonnut? Olisiko vika siinä, että olemme kohdistaneet katseemme niin tiukasti teknologiaan ja talouteen, että kuva ihmisestä on hämärtynyt?
Emme elä pelkästä teknologiasta ja taloudesta. Tarvitsemme paljon muuta; yhteisöllisyyttä, arvostuksen tunnetta, mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen. Näiden asioiden unohtaminen on johtanut siihen, että osa kansalaisista on jäänyt kehityksestä jälkeen ja syrjäytynyt.
On paradoksaalista, kuinka ihmiskunta polarisoituu juuri silloin, kun tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin yhteisiä ponnistuksia yhteisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen voittamiseksi.
Me kehitämme varmasti teknologiaa huomattavasti pitemmälle kuin missä nyt olemme. Sen ohessa tarvitsemme kuitenkin vision siitä, miten meidän tulisi yhteistä tulevaisuuttamme rakentaa. Se meiltä puuttuu.
Vihersiirtymä luo maailman aivan uudeksi. Suomelle muutos antaa suunnattomia mahdollisuuksia. Maamme on teknologian huippuosaaja. Teollinen infrastruktuurimme tuottaa paljon sellaista, jota vihreässä muutoksessa tarvitaan eri puolilla maailmaa. Kuinka käytämme mahdollisuutemme? Ei oikein hyvältä näytä!
Juuri, kun pitäisi ponnistella irti pitkästä taantumasta, panemme työmarkkinamme sekaisin ja aiheutamme suuria ja pitkään tulevaisuudessa näkyviä vahinkoja niin selkkaukseen osallistujille kuin koko yhteiskunnalle. Sen sijaan että loisimme yhteistä kuvaa tulevaisuudestamme kymmenen tai kolmenkymmenen vuoden tähtäyksellä, suuntaamme energiamme keskinäiseen tappeluun lyhytaikaisten pikkuvoittojen toivossa.
Sutisen mainitseman muutoksen täytyy ensin tapahtua ajattelussa. Siihen pitää sisällyttää teknologiset ja taloudelliset tavoitteet, rohkeus uudistua ja edetä jopa muita nopeammin. Mutta siihen on sisällyttävä myös sellaiset arvot, kuten yhteisöllisyys, luotettavuus, ihmisten välinen kunnioitus ja veljeä ei jätetä -henki.
Kaikista aktiivisimmin tätä maata rakentavat ja tarvittaessa puolustavat ne, jotka näkevät maansa rakentamisen ja puolustamisen arvoiseksi.
Olen joskus kaipaillut ns. Korpilampi-hengen synnyttämistä uudelleen. Jos tämä ei onnistu valtakunnan tasolla, voisihan asioita pohdiskella alueellisella ja paikallisellakin tasolla. Ryhmäpohdiskelu voisi tuottaa aineksia siihen ajattelu- ja toimintatapojen muutokseen, jota nyt tarvitsemme. Muutokset tapahtuvat joka tapauksessa, itse voimme vaikuttaa siihen, olemmeko muuttajia vai muuttujia.
Tapan Hautamäki
FT, Kempele