Muu­sik­ko Eero Rait­ti­nen on kuollut

Helsinki

Muusikko Eero Raittinen on kuollut 80-vuotiaana. Kuolemasta kertoo Facebookissa rumpali Janne Haavisto, jonka kanssa Raittinen aikoinaan työskenteli.

– Eero Raittisen perheen pyynnöstä tulin kertomaan suuren suru-uutisen. Rakas ystävämme Eero on poistunut joukostamme, Haavisto kirjoittaa Facebookissa.

Haavisto lausuu julkaisussaan osanoton omaisille sekä "Epun" suurelle kollega- ja ystäväjoukolle.

– Muistot ja musiikki jäävät elämään. Kiitos kaikesta, rakas Eero, Haavisto kirjoittaa.

Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Pitkä ura laulajana ja rumpalina

Eero Raittinen syntyi Helsingissä vuonna 1944 kulttuurihenkiseen ja yhteiskunnallisesti aktiiviseen perheeseen.

Raittinen teki pitkän uran laulajana ja rumpalina. Hän soitti useissa yhtyeissä ja teki myös soolouraa.

Raittinen tunnetaan muun muassa The Boys -yhtyeestä, jonka hän perusti veljensä Jussi Raittisen kanssa vuonna 1964. Jussi Raittinen kuoli 80-vuotiaana viime vuonna.

The Boysista muodostui suomalaisten popmuusikkojen epävirallinen korkeakoulu, jonka riveissä on esiintynyt kymmeniä muusikoita. Yhtye huokui tyylien moninaisuutta.

Jussin ja Eeron ensilevytys Banjo Boy ilmestyi vuonna 1960, mutta se ei vielä edustanut veljesten diggailemaa rockia. The Boysin vuonna 1965 ilmestynyt esikoisalbumi Numero 1 noudatteli enemmän veljesten omaa musiikkimakua. Albumi on ensimmäinen suomalaisen rockbändin tekemä LP-levy.

Kalevassa Eero Raittista haastateltiin vuonna 2018, kun hän konsertoi Voimala 1889:ssä yhdessä Knucklebone Oscarin kanssa.

Jutun voi lukea tästä: Reh­vak­ka hullu ki­ta­ris­ti ja sees­tei­nen laulaja – Blues­lau­la­ja Eero Rait­ti­nen ja Knuck­le­bo­ne Oscar täy­den­tä­vät toi­siaan
Kalevassa julkaistiin Raittisen haastattelu vuonna 2007. Haastattelussa hän kertoo esimerkiksi laulujen versioinnista.

Jutun voi lukea tästä: Ää­nek­kään sort­ti­nen mies

Korjattu linkkien tietoja 16.7. kello 12.30: Toisin kuin aiemmin mainittiin, vuonna 2007 tehty haastattelu ei ole 60-vuotishaastattelu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä