Jussi Vimpari. Rehtori, koulutoimenjohtaja Jussi Vimpari menehtyi 11.11.2024 Oulussa nopeasti edenneeseen muistisairauteen.
Vimpari syntyi 5.11.1953 pienviljelijä-opettajaperheen esikoiseksi Ylikiimingin Juopulin kylälle, jossa hän asui opiskeluvuosia lukuun ottamatta koko elämänsä. Kylälle kotiutui myös Kiimingistä nuorisoseuran sunnuntaitansseista löytynyt vaimo Sirkka ja sittemmin perheen neljä lasta.
Vimparin elämäntyö kiertyi kotiseudun ja sen nuorten ympärille. Hän aloitti luokanopettajana Ylikiimingissä heti valmistumisensa jälkeen 1977, siirtyi sen jälkeen matematiikan aineenopettajaksi yläasteelle ja kouluttautui 1980-luvulla opinto-ohjaajaksi. Hänet valittiin Ylikiimingin keskuskoulun rehtoriksi ja koulutoimenjohtajaksi vuonna 1996.
Kasvattajana Vimpari oli kutsumusammatissaan. Hänestä huokui isällisyyttä koko kunnan lapsille ja nuorille. Hän järjesti tapaamismahdollisuuksia kyläkoululle ilta-aikaan, piti lentopallo- ja shakkikerhoja, auttoi kesätöiden haussa, rohkaisi jatko-opintoihin.
Hän oli luottotyyppi monelle nuorelle. Vimparin luokse ohjattiin oppilaita, joilla oli sopeutumisvaikeuksia koulussa.
Kerran hän pakkasi koulussa häiriköineen poikalauman autoonsa ja vei jokivarteen heittelemään leipiä. Leipiä heitellessä oli hyvä jutella niitä näitä, pehmeästi ja avoimesti. Saattoi hän kirota pärskäyttääkin, että "nyt jullit ollaan sitten ihimisiksi".
Tuolta retkeltä palasi säyseä sakki, joka näki taas hetken maailman hyväksyttävämpänä paikkana.
Vimpari osoitti ymmärrystä niille, joiden oli vaikea löytää paikkaansa maailmassa. Ohje, jota hän toisti kasvaville nuorille ja heidän vanhemmilleen, kuului seuraavasti: Kasva itsesi mittaiseksi. Elämän on oltava jokaiselle omalla tavallaan merkityksellistä, ja yhteiskunnassa kaikkia meitä tarvitaan.
Esimiehenä Vimpari oli pidetty. Hänellä oli johtajan työssä tarvittavaa sosiaalista pääomaa ja myötätuntoon perustuvaa yhteisöntuntemusta.
Hän harrasti kasvatusfilosofisia pohdintoja, "yhteistä vatulointia", niin oppilaiden kuin opettajienkin kanssa. Hän uskoi työkavereidensa kykyihin ja myönsi auliisti omat virheensä, mikä säteili luottamuksena työyhteisössä.
Vimparin työvuosiin mahtui myös kuntapolitiikkaa. Kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa hänen kanssaan toimineet muistelevat hänen olleen tulisieluinen asiassaan, mutta hyvä viemään kompromisseja läpi.
Viimeinen ja mieluinen luottamustehtävä oli Oulun Osuuspankin hallituspaikka, jossa Vimpari toimi maaseudun äänenä 10 vuotta ennen eläköitymistään.
Vaimonsa lisäksi Jussi rakasti intohimoisesti kotiseutuaan. Kova eränkävijä nautti Ylikiimingin metsistä, soista, Kiiminkijoesta ja Juopulinjärvestä kaikkina vuodenaikoina.
Hän oli luonnonlapsi myös luonteeltaan – suorapuheinen maalaismies, joka näki hyvän jokaisessa ihmisessä ja jonka kirkko oli pohjoispohjalainen metsä.
Viimeisten 15 vuoden aikana Jussi-ukille ja vuosi sitten menehtyneelle Sirkka-mummulle syntyi 11 lastenlasta. Perhekeskeiselle pariskunnalle oli unelmien täyttymys nähdä omien lastensa perheellistyvän ja seurata lastenlastensa kasvua viimeiset vuodet.
