Mitkä ovat suomalaisten pääelinkeinot? Näin kuulusteli kotiläksyjä 1960-luvulla miesopettaja kansakoulussa "Kaennuussa" luokkakaveriltani Markulta. Hetken mietittyään Markku vastasi, että syöminen ja juominen. Tämä ei ollut opettajalle mieluinen vastaus, ja Markku kuuli kunniansa huonosti tehdyistä läksyistä.
Tuolloin yläluokkia opetti vaativa miesopettaja ja alaluokkia kiva naisopettaja. Heillä oli vaadittavaa auktoriteettia ja kurinpito hyvin hallinnassa. Koulun alueelta ei saanut poistua koulupäivän aikana, pulpeteissa piti istua ryhdikkäästi ja vastatessa noustiin seisaalleen pulpetin viereen. Häiriötekijöitä ei sallittu, ja jälki-istuntoa seurasi pienimmästäkin niskuroinnista.
Koulussa oli oma keittäjätäti, jota jokaisen oppilaan piti totella ja arvostaa. Kaikkia kouluruokia oli pakko syödä ainakin jonkin verran. Minulle kesäkeitto oli painajainen, sillä maidossa lilluvat kukkakaalit ja porkkanat etoivat minua niin, etten voinut sitä syödä.
Ollessani neljännellä luokalla jäin jälki-istuntoon, kun yritin peitellä kehollani kesäkeittolautasta syönnin aikana. Tarkoitukseni oli tyhjentää se "solokkuastiaan" ruokailun lopuksi, mutta opettaja huomasi aikeeni. Hän piti minulle tiukan nuhdesaarnan ja käski minun hävetä ja pyytää anteeksi keittäjätädiltä aikomustani ruoan haaskiin menosta.
Opettaja jatkoi, että biafralaiset olisivat iloisia ja ikionnellisia, jos saisivat syödäkseen tällaista herkkua. Vastasin itku kurkussa, että minun kesäkeittoannoksen saa opettaja aina viedä sinne biafralaisille. Mietin sitten jälki-istunnossa yksikseni, että eikö keittäjätäti voisi mennä sinne Biafraan, jos ne siellä niin ilostuvat ja tulevat onnelliseksi hänen kesäkeitostaan.
Kompromissina sovimme tapauksen jälkeen opettajan kanssa, että minun pitää vastaisuudessa sanoa kesäkeiton kohdalla keittäjätädille, että kiitos oikein vähän ja mieluisan ruoan kohdalla, että kiitos oikein paljon. Keittäjätäti veti kohdallani herneen nenäänsä ja toimi päinvastoin, sillä sen jälkeen kesäkeittolautanen oli aina piripinnassa ja minulla itku kurkussa.
Koulukaverilleni Hanskille hernekeitto teki tepposensa toistuvasti, kunnes hänen isänsä saapui kerran kesken oppitunnin koululle. Hän piti opettajalle kitkerän luennon sanomalla, että seuraavan kerran kun poika tulee itkien ja paska housuissa koulusta kotiin, niin hän vakuuttaa, että opettajalla on samaa tavaraa housuissa, ellei syömään pakottaminen lopu.
Sen jälkeen minunkaan ei tarvinnut enää syödä onnellisuutta tuottavaa kesäkeitto, enkä sitä sen koommin ole enää syönyt.
Ajat ovat muuttuneet. Biafralaiset saanevat kesäkeittonsa YK:n järjestöiltä, mutta koululaiset energiansa edelleen kouluista paremmin kuin lähikaupoista. Sikäli kun vatsat sen sallivat
Jari Pirinen
Oulu, Toppila