Päätin hiljattain katsoa uudestaan yhden nuoruuteni suurista elokuvista. Jarmo Lampelan ohjaama Sairaan kaunis maailma kertoo huumepiireissä pyörivistä helsinkiläisteineistä.
Elokuva sai ensi-iltansa keväällä 1997. Ikä ei tuolloin virallisesti vielä riittänyt sen katsomiseen, mikä tietenkin lisäsi sen viehätystä.
Rankka ja aidontuntuinen nuorisokuvaus filtteröityine värimaailmoineen painui mieleen lähtemättömästi.
Vuosikymmeniä olen muistellut erityisesti kohtausta, jossa päähenkilöt Ippe, Papu ja Mia maalasivat graffiteja aamuyön kolkossa valossa junaradan varressa, tulivat vartijan tai poliisin yllättämiksi ja juoksivat kiljuen pakoon pitkin asemalaiturilta alas vieviä betoniportaita.