Pääkirjoitus

Mo­ni­toi­mi­aree­na toisi te­ke­mi­sen mei­nin­kiä Ouluun

Radan varteen tuleva urheilun ja kulttuurielämän monitoimiareena voi puhaltaa Ouluun kaivattua tekemisen meininkiä. Oppia kannattaa ottaa Tampereelta, jossa muutama avainhanke on käynnistänyt nousujohteisen kierteen.

Pitkään suunnitellun Oulun monitoimiareenan nivoutuminen osaksi tulevaa asemakeskusta näyttää entistä varmemmalta.

Kaleva kertoi (11.11.) hankkeen edenneen jo siihen vaiheeseen, että Oulun kaupunki on aloittanut yhteistyökumppaneiden etsimisen areenan toteuttamiseksi.

Taloudellisia ja liiketoiminnallisia epävarmuustekijöitä on vielä paljon, mutta ainakin kaupungin tahto tapahtuma- ja elämysareenan toimeen panemiseksi on tullut selväksi. Kaupungilla on valmiutta lähteä hankkeeseen vähemmistöosakkaaksi. Kustannusarvio on noin 120–130 miljoonaa euroa.

Aseman tienoon ilme tulee ratkaisevasti muuttumaan, kun radan molemmin puolin nousee näyttäviä rakennelmia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut