Viimeisen viidentoista vuoden ajan olemme todistaneet merkittävää muutosta suomalaisessa korkeakoulutuksessa. Yliopistot, jotka ennen olivat oppimisen ja tutkimuksen linnakkeita, ovat hiljalleen muuttuneet kiinteistöyhtiöiksi.
2010-luvun alussa toteutettu yliopistouudistus erotti yliopistot valtiosta itsenäisiksi oikeushenkilöiksi, mikä johti siihen, että niiden oli alettava hankkia entistä enemmän ns. täydentävää rahoitusta. Tämä muutti yliopistojen taloudellisia paineita ja suuntasi niiden huomiota kiinteistöjen hallintaan ja kaupalliseen toimintaan.
Valtioneuvosto perusti itsenäisten yliopistojen pesämunaksi kolme kiinteistösijoitusalan osakeyhtiötä syksyllä 2009: Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n Espooseen, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n Helsinkiin ja muiden yliopistojen Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK) Oy:n Tampereelle. Kunkin yhtiön osakkeista kolmannes jäi valtion Senaatti-kiinteistöille.
Senaatti-kiinteistöjen asema yliopistojen kiinteistöyhtiöiden osaomistajana osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi muun muassa läpinäkymättömän ja keinotekoisen valtiolle tapahtuvan voitontuloutuksen takia. Kesäkuussa 2014 eduskunnan tarkastusvaliokunta esittikin vaatimuksen selvittää, miten Senaatti-kiinteistöjen omistuksista yliopistojen kiinteistöyhtiöissä voidaan luopua.
Asia kirjattiin nykyisen tasavallan presidentin Alexander Stubbin hallitusohjelmaan vuonna 2014. Kirjauksen seurauksena Senaatti-kiinteistöt irrotettiin kummastakin pääkaupunkiseudun kiinteistöyhtiöistä, jotka siirrettiin kokonaan Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston omistukseen, mutta valtio jätettiin suurimmaksi osakkaaksi Suomen Yliopistokiinteistöihin, mitä se on tänäkin päivänä.
Yliopistojen kiinteistösijoitusyhtiöiden valuvikoja ei siis ole korjattu muiden yliopistojen kuin Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston osalta. Muut yliopistot ovat etsineet itselleen sopivia korjaussarjoja.
Esimerkiksi SYKin kotipaikalla toimiva Tampereen yliopisto on irtisanonut osan omista vuokrasopimuksistaan SYKin kanssa ollen kuitenkin edelleen yliopistoista suurin yhtiön osakas ja osingonsaaja. Lisäksi yhtiö tilittää merkittävän osan maksamastaan yhteisöverosta Tampereen kaupungille ja se onkin ollut vuodesta toiseen yksi suurimmista yhteisöveron maksajista Tampereen alueella.
SYKin maksaman yhteisöveron tuotolla olisi vuosien varrella voitu helposti kattaa esimerkiksi Tampereen yliopiston eri kampuksia palvelevan Tampereen Ratikan suunnittelukustannukset. Seitsemän eri puolilla Suomea sijaitsevaa yliopistoa tukee siis vuosittain nimenomaan Tampereen kehitystä.
Vaasassa päädyttiin vuonna 2019 ratkaisuun, jossa yliopisto ja kaupunki perustivat oman kiinteistöyhtiön, joka osti yliopiston vuokraaman Palosaaren kampuksen maa-alueen rakennuksineen SYKiltä 26 miljoonan euron kauppahintaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin Vaasan yliopisto irrottautui kokonaan SYKistä sopimalla pienen omistusosuutensa (1,53 %) myymisestä ruotsalaiselle Hemsö-kiinteistöyhtiölle 15 miljoonan euron kauppahinnalla. SYKin muut osakkaat kuitenkin lunastivat tuon osuuden etuosto-oikeudella itselleen.
Oulun yliopiston kiinteistöstrategiasta on käyty viime vuosina repivää ja tunteita herättävää keskustelua. Julkista keskustelua on käyty lähinnä yleisellä tasolla koskien kampuksien mahdollisia sijainteja tai ruotien yksityiskohtaisesti yliopiston päätöksentekoprosesseja.
Julkinen keskustelu kiinteistöstrategiasta on tärkeää, jotta eri sidosryhmien intressejä voidaan tasapainottaa. Siinä tulee kuitenkin huomioida realistiset toimintamahdollisuudet, yliopiston pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ja sen akateeminen ydintehtävä. Erityisen haasteen julkiselle keskustelulle asettaa myös markkinavoimien ja osakeyhtiölain hallitsema taloudellinen toimintaympäristö, missä yliopistolle muuten tunnusomainen avoimuus ei ole täysin mahdollista.
Perustavanlaatuisia kysymyksiä kuitenkin ovat, tukeeko Oulun yliopiston osakkuus Suomen Yliopistokiinteistöissä sen pyrkimyksiä saavuttaa kustannustehokas tilankäyttö ja onko vuokralaisuus näissä tiloissa taloudellisesti järkevä ratkaisu yliopiston pitkän aikavälin tavoitteiden kannalta.
Tilat ovat Oulun yliopiston tiedekunnille keskeinen tuottavuustekijä niin tutkimuksessa kuin koulutuksessa. Esimerkiksi teknillisen tiedekunnan menestyksekäs kasvu on johtanut siihen, että joustavia, innovatiivisen työskentelyn mahdollistavia tiloja ja toimintaympäristöjä joudutaan etsimään myös oman kampuksen ulkopuolelta.
Tämä ei ole yksinomaan huono asia, vaan hallitusti toteutettuna se voi myös parantaa yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
Antti H. Niemi
dekaani, professori, Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta