Luja kädenpuristus sekä kiitos totuudenmukaisesta ja liikuttavasta kirjoituksesta Juha Richter! (Kaleva 6.12./Lukijalta).
Isäni joutui lähtemään aikoinaan Karjalasta ja jättämään sinne kaiken. Itkimme yhdessä myöhemmin hänen muistellessaan sitä tilannetta, kun suurin osa karjasta ja kotieläimistä piti tavalla tai toisella hävittää, etteivät olisi joutuneet viholliselle. Se oli kova paikka isälle, ja lohdutonta katsoa entisen ”sotajermun” kyyneleitä. Jotkut polttivat jopa kotinsa lähtiessään.
Usein, kun menetämme jotain, vasta sitten alamme arvostamaan sitä. Menettämisen uhka ei vielä kovasti huoleta, varsinkin jos se on tarpeeksi kaukana. Mielestäni olemme menettäneet jo osan itsenäisyyttämme, ja sen tähden kyseinen juhla 6.12. jakaa mieleni kahtia.
Jos kerran olemme itsenäisiä, niin miksi sitten meidän tulee noudattaa direktiivejä ja kysyä lupaa ulkopuoleltamme? Kumarramme syvään, mutta samalla pyllistämme toisaalle.