Satu Ikäheimo (Kaleva 3.9./Lukijalta) otti kantaa kansanedustaja Sara Seppäsen kirjoitukseen. Asia kolahti minuun, koska aiheena olivat myös evakot.
Olen samaa mieltä Seppäsen kanssa siitä, että Suomi tuskin tulee selviytymään tulevaisuudessa suurista maahanmuuttajamääristä, kun meillä jo nyt tekee tiukkaa kustantaa tärkeitä palveluita muun muassa sosiaali- ja perusterveydenhuollon puolella.
Suomen pitää huolehtia ensin kantaväestöstään. Me emme ole kansainvälinen sosiaalihuolto, jonka tulee ojentaa aina ensimmäisenä auttava käsi jokaiseen katastrofiin maailmalla. Me olemme loppujen lopuksi pieni maa jolla on suuret menot ja velat, sekä paljon ikäihmisiä ja työttömiä jo omasta takaa.
Minun isäni oli evakko. Pakon edessä piti jättää kotitila vihollisen puolelle ja lähteä tuntematonta kohti, tyhjin käsin. Uudessa paikassa he tekivät työtä niska limassa, eikä mitään annettu ilmaiseksi, vaikka he olivat suomalaisia eivätkä vierasmaalaisia, joten Ikäheimon vertaus ontuu pahasti.
Muistutan Ikäheimoa vielä, että Karjala kuului tuolloin Suomeen, ja totta kai heidät oli pelastettava vihollisen kynsistä. Sen sijaan maahanmuuttajat tai pakolaiset tulevat ulkomailta, kielitaidottomina ja jopa paperittomina. Joskus hieman epäilyttää heidän halunsa tehdä töitä maamme vieraanvaraisuuden eteen, jotkut kun ovat hoksanneet, ettei heidän edes tarvitse. Tosin mukaan mahtuu poikkeuksiakin. Kun suomalaiset lähtivät "maahanmuuttajina" Ruotsiin 60- ja 70-luvun taitteessa, niin sinne mentiin tekemään töitä.
Moniko maa ottaisi avosylin vastaan meidät samoilla eväillä; ilmainen ruoka, vaatetus, asunto, terveydenhuolto ja koulutus? Suomelta on puuttunut aina tervettä itsekkyyttä kotimaataan kohtaan. Joissakin maissa et pärjää edes englannin kielellä, koska kantaväestö siellä ei halua puhua muuta kuin omaansa. Silti maan asiat hoituvat.
Miksei sanonta "Maassa maan tavalla" onnistu meillä, mutta muualla maailmassa kyllä?
Täällä meillä pyritään kaikin tavoin helpottamaan uusia tulokkaita jopa omien arvojemme kustannuksella. Erään kaupunkimme yliopisto kehotti naispuolisia opiskelijoita käyttämään pitkähihaisia vaatteita ja välttämään katsomista suoraan silmiin kohdattaessa, etteivät loukkaisi näitä eri kulttuurin edustajia.
Suomalaisten sodan jälkeistä yhteishenkeä ei voi verratakaan tämän päivän auttamishaluun. Tuolloin kaikki osallistuivat fyysisesti talkoisiin, niin lapset, nuoret kuin aikuiset. Nykyään on helppoa siirtää keräyksien avulla rahaa annetuille tileille, sillä siinä konkretiaa ei ole kuin napin painallukset. Jos halutaan ihan aidosti auttaa, niin se edellyttää aitoja tekoja, ja jalkautumista ihmisten pariin.
Kun sanottiin, että kaveria ei jätetä, tarkoitettiin sillä omaa kansaa, ja rintamalla omia sotakavereita. Jos nyt joku ajattelee, että ruokin eriarvoisuutta, niin kysynkin, miksi en saisi puolustaa suomalaisuutta ja isänmaatani?
Ida-Emilia Saarinen
Oulu