Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Euroopan unionin pitäisi pohtia, miten Iran saataisiin kuriin.
Yhdysvallat on jo Aaltolan mukaan laventanut pakotteitaan Iranille, mutta EU:nkin olisi Aaltolan mukaan syytä olla hereillä.
Maanantaina Venäjä pommitti Kiovaa iranilaisilla drooneilla.
– Iraniin kohdistuu jo paljon pakotteita, mutta nyt kannattaa miettiä, mitä voitaisiin vielä sanktioida. EU:ssakin kannattaa miettiä, miten tämä oikeudetonta sotaa tukeva valtio saataisiin aisoihin. Erityisesti siviiliväestöä tuhoavan aseistuksen antaminen Venäjälle pitäisi saada loppumaan, Aaltola sanoo.
– Iranhan on nyt antamassa myös ohjuksia, ja Venäjä käyttää niitä siviilikohteita vastaan. Tämän tulppaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
Aaltola muistuttaa, että Ukraina tarvitsee ilmatorjuntaa ja tehokkaita vastatoimia Venäjän käyttämiä iranilaisia ohjuksia ja drooneja vastaan.
Iranin antamalla aseavulla on ollut hänen mukaansa myös negatiivinen seuraus Venäjälle.
– Nähtävästi Israel on sen vuoksi alkanut tukea Ukrainaa paljon tiiviimmin, ja Israelilla on paljon tietotaitoa Iranin suhteen.