Met­sä­ta­lou­den asian­tun­ti­jat nos­tai­si­vat luonnon yk­kös­si­jal­le rahan ohi: "Pi­täi­si puuttua yli­ku­lu­tuk­seen ja yli­tuo­tan­toon"

Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan vanhojen metsien suojelun lisääminen voi tukea esimerkiksi luontomatkailun toimintaedellytyksiä.
Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan vanhojen metsien suojelun lisääminen voi tukea esimerkiksi luontomatkailun toimintaedellytyksiä.
Kuva: Jussi Leinonen

Tulevaisuuden kestävässä metsätaloudessa luonnon tulee olla ykkössijalla, ei talouden. Näin painotti Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Marileena Mäkelä metsäbiotalouden tiedepaneelin metsäaiheisessa tietoiskussa perjantaina.

– Ongelma nykymallissa on, että luonto nähdään pääasiassa raaka-aineen lähteenä. Vastuullisen liiketoiminnan tulisi olla uudistavaa liiketoimintaa, jossa luonto on ykkönen, Mäkelä linjasi.

Kestävään metsätalouteen pääsemiseksi tarvittaisiin Mäkelän mukaan arvojen ja kulttuurin muutosta sekä toimia yhteiskunnan kaikilla tasoilla lainsäädännöstä kuluttajakäyttäytymiseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä