Markku Hau­ta­jo­ki ajaa 100-vuo­tiaal­la For­dil­la – Kaup­pa­reis­su venyy, kun auto kerää kat­sei­ta Py­hä­joel­la

Kaksi vuotta siinä meni, kun osiin puretusta satavuotiaasta Fordista saatiin jälleen ajokelpoinen. Auto on ollut isän ja pojan, Tuomas ja Markku Hautajoen, yhteinen projekti.

Markku Hautajoen isä Tuomas Hautajoki aloitti autoprojektin kaksi vuotta sitten, mutta pyysi poikansa apuun siinä vaiheessa, kun auton painavaa moottoria piti alkaa siirtelemään. – Isä soitteli, että tule kaveriksi. Sanoin, että tulenhan minä, Hautajoki kertoo.

Kuva: VESA JOENSUU

Suunnilleen pari vuotta sitten Markku Hautajoen isä Tuomas Hautajoki toi kotipihalleen näppärän uuden projektin: vuoden 1925 Ford TT:n. Jos Autotoday-sivustoa on uskominen, kyseessä on Fordin ensimmäinen kuorma-automalli.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä