Viime vuosina lyhytaikainen majoitustoiminta on luonut ikävän haittailmiön kaupunkeihin. Vaikka ilmiö tarjoaa matkailijoille vaihtoehtoja ja asuntosijoittajille paremman tuoton, sen vaikutukset asuinalueiden ja kaupunkien toimintaan ovat merkittäviä, heikentäen matkailun vastuullisuutta. On aika tunnustaa, että majoitustoiminta ei sovi ihmisten kotien sekaan taloyhtiöissä eikä asumiseen kaavoitetuille omakotialueille.
Asuinalueet on suunniteltu pysyvää elämää varten: naapuruston rauhaa, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä arvostaen. Kun asuinkerrostaloon alkaa virrata päivittäin vaihtuvia majoittujia, katoaa pysyvyyden tunne nopeasti. Taloyhtiöiden asukkaat eivät ole hotellin henkilökuntaa – heidän ei pidä joutua huolehtimaan vieraiden turvallisuudesta, melusta, roskista tai yhteisten tilojen väärinkäytöstä. Majoitus lisää asukkaiden riskejä, vaikeuttaa järjestyksenpitoa ja heikentää asumisviihtyvyyttä.
Sama pätee omakotialueisiin. Ne on kaavoitettu pysyvään asumiseen, ei kaupalliseen majoitustoimintaan. Kun asuinalue muuttuu hiljalleen "piilohotellialueeksi", kärsii ympäristön luonne ja asukkaiden oikeus rauhalliseen elinympäristöön.
Myös liikenteen määrä, pysäköintiongelmat ja turvallisuuskysymykset lisääntyvät. Nämä eivät ole yksittäistapauksia, vaan toistuvia ilmiöitä siellä, missä majoitustoimintaa ei ole ohjattu suunnitelmallisesti.
Kestävä matkailu ei synny sattumalta. Se perustuu kaavoitukseen, suunnitelmallisuuteen ja vastuulliseen kasvuun. Kun majoitustoiminta keskitetään alueille, joilla se on tarkoituksenmukaista – kuten keskustojen majoitusrakennuksiin ja matkailualueille – voidaan turvata sekä matkailun että asumisen edellytykset. Näin varmistetaan infrastruktuurin riittävyys, melunsieto, jätehuolto ja liikennejärjestelyt – asiat, jotka ovat kestävän matkailun perusta.
Lisäksi suunnitelmallinen majoitustoiminta mahdollistaa verotuksen ja turvallisuusmääräysten toteutumisen, mikä on reilua sekä yrityksille että kuluttajille. Kun toiminta tapahtuu avoimesti ja sääntöjen mukaan, se palvelee koko yhteiskuntaa, ei vain yksittäisiä sijoittajia.
Kestävän matkailun ei tule olla vastakkain asumisen kanssa, vaan sen rinnalla. Siksi lyhytaikainen majoitustoiminta tulee tiukasti rajata ajallisesti ja niille alueille ja rakennuksiin, jotka on kaavoitettu ja varustettu sitä varten. Kuten Eurooppa tekee. Kodeissa ja asuinalueilla tulee säilyä se, mikä tekee niistä koteja: pysyvyys, rauha ja yhteisöllisyys.
Juhani Ylitolonen
Rovaniemi