
Toivo eloonjääneiden löytymisestä Turkin ja Syyrian maanjäristysalueilla alkoi torstaina hiipua. Järistyksen uhriluku nousi jo yli 17 500:n, mutta lopullisen kuolleiden määrän uskottiin kasvavan vielä huomattavasti, koska raunioissa oli vielä paljon ihmisiä.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että varhain maanantaiaamuna iskeneen voimakkaan maanjäristyksen uhrimäärä voi nousta jopa yli 20 000:n.
Antakyan sairaalan parkkipaikalla Etelä-Turkissa eloonjääneet etsivät sukulaisiaan ruumispusseista.
– Tätini löysimme, mutta emme setäämme, sanoi Syyrian pakolaisiin kuuluva Rania Zaboubi, joka kertoi menettäneensä kahdeksan perheenjäsentään.
Bab al-Hawan rajanylityspaikan rajavartijat kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että ensimmäinen avustussaattue sitten maanjäristyksen oli torstaina saatu perille Syyrian luoteisosiin.
Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistys aiheutti myös suuret aineelliset vahingot. Luokituslaitos Fitch arveli torstaina vahinkojen kokonaismääräksi 2–4 miljardia dollaria.
"Puhumme heille, mutta he eivät vastaa"
Avustustyöntekijät taistelevat aikaa vastaan yrittäessään pelastaa ihmisiä raunioista. Varmaa tietoa ei ole siitä, kuinka moni on vielä jumissa romahtaneiden talojen alla.
– Veljenpoikani, kälyni ja kälyni sisko ovat raunioissa loukussa. Emme kykene pääsemään heidän luokseen. Yritämme puhua heille, mutta he eivät vastaa. Odotamme apua, mutta 48 tuntia on jo kulunut, suri lastentarhanopettaja Semire Coban järistyksen runtelemassa Hatayn maakunnassa Turkissa.
Osaltaan selviytymismahdollisuuksia heikentää kylmä sää, kun lämpötilat ovat pudonneet pakkasen puolelle järistysalueella. Turkin Gaziantepissa lähellä maanjäristyksen keskusta pakkasta oli torstain vastaisena yönä viisi astetta.
Pelastustöitä on vaikeuttanut myös talvimyrsky, jonka seurauksena monet teistä ovat kulkukelvottomassa kunnossa. Liikenneruuhkat ovat paikoin venyneet kilometrien mittaisiksi.
WHO:n arvion mukaan jopa 23 miljoonaa ihmistä saattaa joutua kärsimään järistyksen seurauksista.
Maanantain maanjäristys oli tuhoisin Turkissa sitten vuoden 1939, jolloin 33 000 ihmistä sai surmansa Erzincanin maakunnassa maan itäosassa.
Twitter palasi toimintaan
Viestipalvelu Twitterin toiminta palautui torstaina pikku hiljaa ennalleen sen jälkeen kun palveluun ei ollut päässyt tuntikausiin turkkilaisista mobiiliverkoissa.
Turkin viranomaiset kertoivat keskustelleensa Twitterin johdon kanssa. Infrastruktuurista vastaava apulaisministeri Omer Fatih Sayan kirjoitti, juurikin Twitterissä, että hallitus odotti palvelulta parempaa yhteistyötä "disinformaation vastaisessa taistelussa".
Päivitetty kello 14.30: Kuolonuhrien määrä päivitetty ja lisätty tietoja mm. maanjäristyksen aiheuttamien vahinkojen euromääräisestä arviosta.