Maa­kun­ta­joh­ta­ja ja kau­pun­gin­joh­ta­ja pu­lah­ti­vat mereen ja kan­nus­ta­vat esi­mer­kil­lään osal­lis­tu­maan Itä­me­ri­päi­vään

Valtakunnallista Itämeripäivää vietetään 31. elokuuta. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun kaupunki osallistuvat tapahtumaan toteuttamalla haastekampanjan.

Tänään keskiviikkona julkaistulla some-videolla Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Markus Erkkilä ja Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä pulahtavat mereen Oulun Nallikarissa. He toivovat muiden seuraavan heidän esimerkkiään varsinaisena Itämeripäivänä elokuun lopussa.

Samalla Erkkilä ja Määttä haastavat mukaan niin alueen päättäjiä ja toimijoita kuin kuntalaisia ja kaupunkilaisia. Osallistua voi joko pulahtamalla mereen tai tekemällä pienen teon Itämeren hyväksi.

Osallistujia kannustetaan jakamaan oma hyvä teko tai pulahdus sosiaalisen median tileillä. Julkaisuihin voi liittää tapahtuman kaksi hashtagia: #itämeripäivä ja #pelastaperämeri.

– Teot Itämeren hyväksi voivat olla myös pieniä ja arkeen helposti sovitettavia. Esimerkiksi roskien kerääminen rannalta ennen uimaan menoa on mallisuoritus osallistumisesta, Erkkilä muistuttaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä