Pohde rakennuttaa kiireellä moduulirakennuksen Oulun Peltolaan.
Väistötiloja tarvitaan, koska OYS Psykiatrian mielialahäiriöyksikön ja lastenpsykiatrian osaston toiminta joudutaan siirtämään nykyisestä PS1-rakennuksesta sisäilmaongelmien vuoksi.
Tiedotteen mukaan kyseessä on suorahankinta, ja tarjoukset on pyydetty kahdelta markkinavuoropuhelun perusteella valitulta toimijalta.
Pohde vuokraa tilat rahoitusyhtiöltä kymmenen vuoden vuokra-ajalla. Kaikkiaan psykiatrian väistötilojen kustannukset ovat noin 6,7 miljoonaa euroa.
OYS Psykiatrian PS1-rakennuksessa todettiin viime kevättalvella vakavia sisäilmaongelmia.
Pohteen mukaan suurimmalle osalle rakennuksessa toimivista yksiköistä on löydetty väistötilat Peltolan sairaala-alueen PS2- ja PS3-rakennuksista.
Uusi moduulirakennus sijoitetaan alueelle siten, että psykiatrian palvelut voivat jatkaa toimintaansa mahdollisimman yhtenäisesti ja lähellä muita yksiköitä.
Moduulirakenteiset tilat voidaan siirtää pois, kun väistötiloja ei enää tarvita.
PS1-rakennuksen sisäilmaongelmilla on pitkä historia. Siihen ja kahteen muuhun Peltolassa sijaitsevaan vanhaan sairaalarakennukseen tehtiin suuret saneeraukset 2010-luvulla.