Politiikka: Merja Ra­sin­kan­gas ehdolle pe­rus­suo­ma­lais­ten lis­tal­ta – ­ko­koo­mus nousee Oulun suu­rim­mak­si val­tuus­to­ryh­mäk­si

Jääkiekko: Bar­ta­ve­gen esit­tä­mä kri­tiik­ki ju­nio­ri­pe­lis­sä oli liikaa – se­los­tuk­set pantiin het­kek­si pannaan

Verovähennykset: Jat­kos­sa yritys voi il­moit­taa ko­ti­ta­lous­vä­hen­nyk­seen tar­vit­ta­vat tiedot asiak­kaan­sa puo­les­ta

Mainos: Tilaa Kaleva Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 12,90 € / kk + 1 kk kaupan päälle, tilaa tästä

Essee
Tilaajille

Maail­man­lop­pu­ja ta­pah­tuu koko ajan, mutta jossain muualla ja jol­le­kul­le muulle, ja siksi ne on helppo unohtaa

Viihdemaailmasta tutut absoluuttisen tuhon fantasiat peittävät näkyvistä pienempiä ja subjektiivisempia maailmanloppuja – sotia, tauteja, luonnonmullistuksia ja yksittäisten ihmisten ainutkertaisten maailmojen katoamisia, Pauli Tapio kirjoittaa.

Loppu on aina ollut lähellä. Ennen nykyistä hybridimallista lopunaikojen skenaariota, johon sisältyvät ainakin ilmastonmuutos, zoonoottiset virukset, ydinsota ja ties mitä muuta, pelkäsimme lähinnä ydinsotaa. Sitä ennen oli kaikenlaisia ilmiöitä – nälänhätiä, kulkutauteja ja ryövääviä barbaariarmeijoita – jotka aikalaisten näkökulmista näyttivät lopullisen tuhon aiheuttajilta.

On kahdenlaisia maailmanloppuja, absoluuttisia ja suhteellisia.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.