Essee

Maail­man­lop­pu­ja ta­pah­tuu koko ajan, mutta jossain muualla ja jol­le­kul­le muulle, ja siksi ne on helppo unohtaa

Viihdemaailmasta tutut absoluuttisen tuhon fantasiat peittävät näkyvistä pienempiä ja subjektiivisempia maailmanloppuja – sotia, tauteja, luonnonmullistuksia ja yksittäisten ihmisten ainutkertaisten maailmojen katoamisia, Pauli Tapio kirjoittaa.

Loppu on aina ollut lähellä. Ennen nykyistä hybridimallista lopunaikojen skenaariota, johon sisältyvät ainakin ilmastonmuutos, zoonoottiset virukset, ydinsota ja ties mitä muuta, pelkäsimme lähinnä ydinsotaa. Sitä ennen oli kaikenlaisia ilmiöitä – nälänhätiä, kulkutauteja ja ryövääviä barbaariarmeijoita – jotka aikalaisten näkökulmista näyttivät lopullisen tuhon aiheuttajilta.

On kahdenlaisia maailmanloppuja, absoluuttisia ja suhteellisia. Absoluuttisen maailmanlopun määrittelen kaiken havaitsemisen ja tiedostamisen loppumiseksi.

Kun ei ole enää ketään, joka katsoo maailmaa ja sanoo, “Tämä on maailma”, ei maailmaakaan missään “mielekkäässä mielessä” ole enää olemassa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut