Maailma on rikki. Uutiset ovat täynnä sotia, ja täysin syyttömiä ihmisiä ammutaan surutta. Sotatiloista on tullut arkinormaalia, ja me katsojat olemme turtuneet tappamiseen, eikä ihmisten kuolema meitä kosketa.
Ilmastonmuutos on jo vanha uutinen, siitä ja se sen aiheuttamista seurauksista luonnolle ja sitä kautta ihmiselle, emme jaksa olla kiinnostuneita. Voimme aina sulkea televisoin ja paeta sosiaalisen median iloisempaan tarjontaan, jota riittää.
Sosiaalisessa mediassa meidän ei tarvitse kohdata todellisuutta, voimme valita kaverit, joiden kanssa seurustella. Olemme samanmielisiä, saamme tukea ja tykkäyksiä omille päivityksillemme, joiden tiedämmekin seuraajiamme miellyttävän. Voimme elää omassa miellyttävässä kuplassa.
Meidän ei tarvitse poistua omasta hyvästä seurastamme kuin välttämättömimpiin menoihin. Työssä käyvät joutuvat käymään työpaikoilla, koululaiset koulussa, opiskelijat opinahjoissaan. Kaupassa ei ole pakko käydä, terveyttäkin voi hoitaa netin kautta. Virastot ja laitokset eivät edes ota vastaan asiakkaita, sinne vain chattaillaan. Jos et osaa, voit yrittää soittaa.
Tässä välittämättömyyden viidakossa törmään kylän raitilla koululaisiin, jotka toivottavat hyvää huomenta. Minä melkein säikähdän, sillä olen omiin ajatuksiin uponnut. Ilahdun suunnattomasti ja päätän, että tästä tulee hyvä tapa. Laita kylän Facebookin ilmoitustaululle päivityksen, että voisimmeko alkaa tervehtiä toisiamme, kun tapaamme, heilauttaa kättä, kun ajamme autolla ohi.
Sillä olen vakuuttunut, että lapset ja nuoret ovat valmiita oppimaan myös toisenlaisen tavan kohdata. Mutta me aikuiset annamme mallin, joka kantaa sukupolvien yli. Meillä ikäihmisillä on arvokasta kokemusta toisten kohtaamisesta. Miksi emme sitä jakaisi? Meidän pitää olla ylpeitä yhteisöllisyyden ja välittämisen taidoistamme.
Sukupolvi sitten elämä piti meitä tiukemmin lähellä toisiamme. Kyläyhteisöt olivat eläviä, ihmiset tunsivat toisensa ja törmäilivät toisiinsa. Kaupungeissakin oltiin enemmän tekemisissä toisten kanssa, vaikka läheisyys oli erilasista.
Nyt on toisin, mutta meistä itsestämme on kiinni, miten kohtaamme toisemme. Välittämisen vastakohta on välinpitämättömyys, joka johtaa yhteisöllisyyden katoamiseen. Se johtaa yksinäisyyteen, joka lisää pahoinvointia.
Yhteisöllisyyttä ei lisätä laeilla, asetuksilla tai säädöksillä, se on meistä jokaisesta kiinni. Me itse voimme vaikuttaa tulevaisuuteemme omalla käytöksellämme. Saamme ilmaiseksi paremman mielen, mukavan yhteisön, torjumme yksinäisyyttä ja pysymme terveempinä.
Voisimmeko kohdata ne ihmiset, joita oikeasti vielä tapaamme? Yhteiskuntamme säröilee, mutta ei anneta sen mennä rikki. Koko maailmaa emme paranna, mutta välittämisen kulttuuria voimme jokainen omalta osaltamme levittää.
Sirkka-Liisa Mikkonen
Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan puheenjohtaja
Kiiminki