Luuppi osti le­gois­ta tehdyn Oulun kes­kus­tan pie­nois­mal­lin – Hyvä että teos saa jatkaa elä­mään­sä, Tuomas Kuk­ka­maa iloit­see

Yli 20 000 Lego-palikkaa sisältävä teos haluttiin museon omistukseen, jotta sitä voidaan esitellä jatkossakin.

Luuppi osti Tuomas Kukkamaan rakentaman, Oulun keskustaa esittävän pienoismallin. Työ on ollut esillä Palikka palikalta -legonäyttelyssä Ainolan museossa. Arkistokuva.
Luuppi osti Tuomas Kukkamaan rakentaman, Oulun keskustaa esittävän pienoismallin. Työ on ollut esillä Palikka palikalta -legonäyttelyssä Ainolan museossa. Arkistokuva.
Kuva: Pekka Peura

Oulun keskustaa esittävä, legoista rakennettu pienoismalli on vaihtanut omistajaa. Museo- ja tiedekeskus Luuppi osti pienoismallin oululaiselta Tuomas Kukkamaalta, joka käytti teoksensa rakentamiseen yhteensä noin kolme vuotta.

Oulun keskustan pienoismalli oli viime vuonna esillä Ainolan museossa Palikka palikalta -näyttelyssä. Luupin tiedotteen mukaan pienoismalli oli näyttelyn katseenvangitsija, jonka näki museossa yli 26 000 kävijää.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä