En tiedä, mutta luulen, että pääministeri Petteri Orpolla ja valtiovarainministeri Riikka Purralla on yhteinen unelma. Unelma velattomasta, taloudellisesti vertailukelpoisesta, vakavaraisesta Suomesta, jolla ei olisi minkäänlaista uhkaa joutua tarkkailuluokalle.
Unelmaan pyritään karsimalla menoja, joka on johtanut lisääntyvään työttömyyteen ja suurempaan velkaan, mutta siitä huolimatta unelmasta ei ole luovuttu. Onhan se tietysti niinkin, että mitään ei saavuta, ellei yritä. Parempi ja hyvinvoiva Suomi hinnalla millä hyvänsä.
Unelman perässä juokseminen on kuitenkin tuottanut työttömiä useilla eri aloilla, myös taidealoilla. Ainakin osa näyttelijöistä ja orkesterimuusikoista joutuu miettimään uusia keinoja hankkia elantonsa. Herää pakostakin ajatus, olisiko olemassa muita keinoja saavuttaa unelma?
Vaikka kulttuurin väitettäisiin olevan kuinka luksusta tahansa, niin taidetta ei voi tuhota. Historia on osoittanut, että vaikka maailmassa on aina ollut, ja on tälläkin hetkellä sotia, joissa on tuhottu maita, kaupunkeja ja ihmisiä, niin taidetta ei ole voitu tuhota, vaan se on sitkeästi pysynyt hengissä. Luovuutta ei voi nitistää, vaikka kuinka yritettäisiin.
Ihmisillä on tarve luoda kaiken kurjuudenkin keskellä. Tarve on niin vahva, etteivät määrärahojen leikkaukset, kriisit ja sodat sitä kykene tappamaan. Ihmisen luovuutta ei voi nujertaa, vaikka kuinka yritettäisiin, se kukoistaa kaikkien kriisien aikanakin, jolloin luodaan taidetta ja tehdään uusia keksintöjä.
Ainoa mitä avustusten rajoittamisella voidaan tehdä, on hankaloittaa taiteilijoiden elämää, mutta heidän luovuuttaan ei voida nujertaa. Diktatuurisissa valtiojärjestelmissä lienee mahdollista pakottaa työttömät taiteilijat kouluttautumaan uudelleen ja hakeutumaan toisenlaiseen ammattiin, jota voidaan ”kunnon työksikin” kutsua, mutta heidän luovuuttaan tai taiteen tekemisen tarvetta ei voida millään säännöksillä nujertaa.
Kulttuuri ja taide ovat sanoja, jotka herättävät monenlaisia tuntemuksia. Kuvitellaanpa tilanne, että maailmassa ei olisi niitä. Ei olisi arkkitehtuuria, ei musiikkia, ei elokuvia, ei teatteria, ei tanssia, ei kirjallisuutta, ei runoutta. Haluaisimmeko ja voisimmeko elää sellaisessa maailmassa?
Jorma Styng
sävel- ja kuvataiteilija, Oulu