Luontokadosta puhuessa alkaa helposti ajattelemaan sitä, kuinka jäätiköt sulavat jossain kaukana. Todellisuudessa vahinkoa tapahtuu aivan lähellä. Miksei mieleemme tule hiljaisia metsiä ilman linnunlaulua tai peltoa, jonka lupiinit ovat vallanneet.
Suomesta puhutaan usein metsien ja järvien maana, mutta sellaisena se ei pysy, jos emme ala toimia. Tilastojen mukaan nimittäin yli kymmenesosa Suomen lajeista ovat uhanalaisia.
Luontokato ei siis ole kaukainen murhe. Se on ongelma, joka kehittyy ja kasvaa juuri tällä hetkellä ympärillämme. Syynä on omat valintamme ja toimintamme. Hakkaamme metsiä, kuivatamme soita ja rakennamme aivan liian tehokkaasti. Ihmiset tuhoavat luontoa jatkuvasti levittämällä haitallisia myrkkyjä luontoon. Nuo myrkyt tappavat myös ne eläimet, joita emme edes halunneet tappaa.
Mutta mitä me siis menetämme sillä, että teemme tämän kaiken. Ehkä joku ajattelee, että eihän se haittaa. "Mihin muka tarvitsemme jääkarhuja tai hömötiaista?" Me menetämme metsät, jotka puhdistavat ilmamme ja vetemme. Menetämme pölyttäjät, jotka tuottavat ruokamme. Menetämme mahdollisuuden löytää metsästä marjoja, linnunpesiä, tai pienen lammen, jossa sammakot viihtyvät.
Luontokadon pysäyttämiseksi meidän ei tarvitse palata hevosvaunuilla liikkumiseen tai kivikaudelle. Meidän pitää tehdä viisaita päätöksiä. Tarvitsemme enemmän monimuotoisuutta luontoon ja suojelualueita kaikkialle maapallolle. Luonto ei tarvitse meitä. Me tarvitsemme luontoa
Yhäkin joku saattaa kyseenalaistaa: "Miksi me sitten tarvitsemme sitä, luonnon monimuotoisuutta? En minä tarvitse linnunpesiä tai kimalaisia surisemaan korvanjuureen". Lyhyesti ja ytimekkäästi: Emme elä ilman monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden ansiosta meillä on ruokaa, puhdasta vettä ja terveyttä.
Yli 75 prosenttia ruuasta tarvitsee pölyttäjiä. Suot, metsät ja maaperä suodattavat vettä ja sitovat hiiltä. Yksi hehtaari suota varastoi enemmän hiiltä kuin hehtaari sademetsää.
Yli puolet lääkkeistä valmistetaan erilaisista luonnosta löytyneistä aineista. Myös taloudellinen turva pysyy vakaana, kun tiedämme, että kun yksi pölyttäjä katoaa, toinen paikkaa. Sama tapahtuu myös erilaisten kasvien kanssa. Aina on joku, joka korvaa.
Mutta jos luonnon monimuotoisuutta ei ole, ei ole myöskään mitään näistä. Monimuotoisuus ei ole mikään vipu, jota voimme käännellä ylös alas silloin, kun huvittaa. Tarvitsemme monimuotoisuutta elämiseen.
Toivoisin, että luontokadon pysäyttäminen otettaisiin ensisijaiseksi tehtäväksi. Mitä väliä on lentävällä Tesla-autolla, kun luonnon monimuotoisuus kärsii joka päivä. Nostakaa luontokato niin suuriin lehtiotsikoihin, että kaikki näkevät sen. Auttakaa ihmisiä ymmärtämän, kuinka suuri ongelma heidän ympärillään vallitsee joka päivä. Sillä ymmärtävätkö kaikki, kuinka suuri maailmanlaajuinen ongelma on kyseessä. Ehkä. Ehkä ei. Toivon, että monimuotoisuudesta tulee osa arkipäivää.
Oona Nissilä
kuudesluokkalainen, Oulu