Keskiviikkona julkaistut Pisa-tulokset ja niissä näkyvä lukutaidon heikentyminen eivät olleet täysin yllätys. Kulttuurisosiologi Riie Heikkilä herätteli meitä tähän tietoisuuteen jo vuonna 2024 julkaistussa Miksi lakkasimme lukemasta -kirjassaan.
Eri taustoista tulevien nuorten lukutaidon heikkenemisen lisäksi Pisa-tuloksissa näkyi vertailussa suomalaisten nuorten erittäin heikolla tasolla oleva tehtävien suorittamisen sinnikkyys.
Lukemisen vähenemisen taustalla on monimutkainen toimintaympäristön muutoksen kudelma. Selittäviksi tekijöiksi on tunnistettu ainakin dopamiinia nopeasti tarjoavat ja ympäri vuorokauden saatavilla olevat ajanvietteet ja tavoitteita pursuava opetussuunnitelma, joka huutaa kiirettä mennä seuraavaan asiaan ja aiheeseen. Kodeissa ei välttämättä ole enää yhtään kirjaa joita avata, ja yhteiset lukuhetket on korvattu ruutuajalla.
Riittävän hyvän lukutaidon saavuttaminen vaatii treeniä ja lukeminen aikaa kaikissa elämänvaiheessa: taaperoiden iltasadussa, ekaluokkalaisen lukemaan oppimisessa, alakoulun pidempien tekstien haltuunotossa, yläkoulussa, jossa asiasisällöt ovat jo laajoja, saati jatko-opinnoissa ja työelämässä. Osaaminen, mahdollisuudet ja motivaatio muodostavat käyttäytymistä ohjaavan kolmiyhteyden myös lukemisessa ja sen opettelussa. Jos näistä mikään ei aktivoidu, on sinnikkyyttä vaikea pakottaa.
Jotta lukijaksi voi kasvaa, on päästävä kosketuksiin itseä kiinnostavien tekstien ja kirjojen kanssa ja saatava kokemuksia sekä niistä kumpuavia palkintoja; onnistumisia, haltioitumista, uppoutumista, ajatusten jakamista ja lukijoiden joukkoon kuulumisen tunnetta. Näiden tavoittelu motivoi yrittämään sinnikkäästi. Kaikille lukemaan oppiminen ja lukutaidon ylläpito ei ole yhtä helppoa. Myös heille opetteluun on varattava tarvittava aika ja palkintoja matkan varrella.
Ilahduttavaa on se, että kaikki tekstit eivät ole monimutkaisia ja sinniteltäviä. Lukuintoa ja lukuiloa voi herätellä ja ylläpitää seikkailuun ja ajatteluun kutsuvilla tarinoilla, jotka houkuttelevat jatkamaan seuraavalle sivulle. Ne herättävät uteliaisuuden ja kiinnostuksen luontaisesti ilman ponnistelua. Myös niiden maailmaan pääseminen edellyttää aikaa, osaamista ja lukevan yhteisön tukea, sillä jos et ole koskaan uponnut tarinaan voi konsepti tuntua niin vieraalta, että jätät sen mieluummin väliin.
Lukukiinnostuksen herääminen edellyttää myös esikuvia – lukevia ystäviä ja sisaruksia, kirjan avaavia aikuisia ja lukemastaan keskustelevia yhteisöjä.
On selvää, että lapsen on päästävä tarinoiden ja lasta kiinnostavien kirjojen äärelle, jotta varhainen kiinnostus tekstin mahdollisuuksiin voi syntyä. Kirjojen käytölle on varattava aikaa, jotta lukemisen tarjoamat palkinnot ehtivät syntyä. Jotta elämänmittainen hyvä lukutaito voidaan saavuttaa, on lapsen viimeistään ekaluokkalaisena saatava kokea olevansa osa lukevaa yhteisöä ja lukijamatkansa alussa oleva sankari.
Seuraavan hallitusohjelman ja uuden opetussuunnitelman tuleekin huomioida motivaatiota herättelevä tarina- ja kirjallisuuslähtöinen lukemaan- ja lukijaksioppiminen hyvin varhaisessa vaiheessa, ja tarjota siihen mahdollisuus jokaiselle lapselle Suomen kaikissa kunnissa.
Pilvi Kuitu
LUKUILO-hankejohtaja ja väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto