Oulun vesiliikuntakeskuksen rakentaminen alkaa syyskuun aikana, kertoo Oulun Tilapalvelut tiedotteessa.
Puretun Oulun uimahallin paikalle Raksilaan rakennetaan vesiliikuntakeskus, josta tulee valmistuttuaan yksi Suomen suurimmista.
Vesiliikuntakeskuksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2029 puolivälissä. Hankkeen tavoitekustannusarvio on 80 miljoonaa euroa.
Vesiliikuntakeskuksen allasosastoille tulee kymmenrataiset 50 metrin ja 25 metrin uintialtaat, syvä monitoimiallas, monitoimiallas, lasten matala allas, kaksiosainen syvempi lasten allas, kylmäallas, vesiliukumäki ja hyppytorni.
Vesiliikuntakeskukseen tulee myös muun muassa kuntosali, kamppailusali, useita liikuntatiloja, työskentelytiloja ja kahvio.
Hankkeen toteutusmuotona on jaettu urakka, jossa pääurakoitsija on Sakela Rakennus. Se vastaa kohteen rakennusteknisistä töitä. Putkiurakasta vastaa ARE, vedenkäsittelyurakasta EnviroProcess, sähköurakasta NK Tekniikka ja ilmanvaihto- sekä rakennusautomaatiourakasta Caverion Suomi.
Caverionin mukaan vesiliikuntakeskuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota energiatehokkuuteen.
Esimerkiksi allastilojen poistoilmasta, lämpimistä suihkuvesistä ja yksittäisistä ilmanvaihtokoneista syntyvää hukkalämpöä otetaan talteen lämpöpumpputekniikalla. Kerättyä hukkalämpöä hyödynnetään keskuksen ja sen altaiden lämmittämiseen.
Caverionin mukaan lämpöpumppujen kokonaislämmitysteho tulee olemaan noin 460 kilowattia, joka vastaa noin 30 omakotitalon lämmitystarvetta talvipakkasella.
Muokattu kello 12.08: Juttua täydennetty Caverionin tiedoilla hukkalämpöjen hyödyntämisestä.