Lop­piai­sen Kau­neim­mat jou­lu­lau­lut olivat Oulun Pa­te­nie­mes­sä niin suo­si­tut, että osa joutui kään­ty­mään pois – Su­per­fa­ni on käynyt jopa nel­jäs­sä ti­lai­suu­des­sa samana päivänä

Kauneimmat joululaulut -tilaisuus Pateniemessä laittoi joulukauden pakettiin.

Tarja Oja-Viirret jaksaa loppiaisenkin joululaulutilaisuudessa innostua lähetystyöstä, johon tilaisuuden kolehdit lahjoitetaan.
Tarja Oja-Viirret jaksaa loppiaisenkin joululaulutilaisuudessa innostua lähetystyöstä, johon tilaisuuden kolehdit lahjoitetaan.
Kuva: Elina Pekki

Joulusta on kulunut jo lähes kaksi viikkoa, mutta Oulun Pateniemen seurakuntakoti Ankkuri alkaa jo reilusti ennen puoltapäivää täyttyä innokkailla joululaulujen veisaajilla. Joulun ajan viimeiset Kauneimmat joululaulut kajautetaan maanantaina sekä Pateniemessä että Koskelassa.

Tilaisuuden kanttori Terhi Aho ja lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja Tarja Oja-Viirreti eivät ainakaan myönnä, että joululaulut kyllästyttäisivät. Loppiainenhan kuuluu joulun aikaan ja on kirkkovuoden tärkeimpiä juhlia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä