Lola Odusoga har­kit­si muuttoa Ouluun, mutta sitten tuli mis­si­vuo­si – Nyt hän tulee kau­pun­kiin pu­hu­maan uudesta kir­jas­taan

Oulun Muusajuhlilla viikonloppuna esiintyvän Lola Odusogan ensimmäistä lastenkirjaa lukevat myös aikuiset. Entinen missi ei halunnut tehdä prinsessasatua vaan maanläheisen tarinan.

Lola Odusoga on kirjoittanut elämänsä aikana kaikenlaista päiväkirjamerkinnöistä, erinäisistä tarinoista ja blogeista lähtien. Kirjailijana hän debytoi Lolan suuri salaisuus -lastenkirjallaan alkuvuodesta.
Lola Odusoga on kirjoittanut elämänsä aikana kaikenlaista päiväkirjamerkinnöistä, erinäisistä tarinoista ja blogeista lähtien. Kirjailijana hän debytoi Lolan suuri salaisuus -lastenkirjallaan alkuvuodesta.
Kuva: Otto Virtanen

Se, että Lola Odusogan lastenkirjan päähenkilö on nimeltään Lola, on sattumaa. Lolan piti olla vain työnimi lopullisen nimen pähkäilyn ajaksi, mutta kustantaja halusi pitää siitä kiinni.

Ja onpa itse tarinassakin paljon omakohtaista.

– Kyllähän se tietyllä tavalla pohjautuu omaan lapsuuteeni ja omiin kokemuksiini.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä