
Jos suuri osa yliopistosta muuttaa Raksilaan, Linnanmaa ympäristöineen on sen jälkeen normaali lähiö. Näin arvelee Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön Psoasin toimitusjohtaja Juha Aitamurto.
– Jos sinne jää ammattikorkeakoulu ja yliopistonkin toimintaa jonkin verran, lähiö ei tule kuitenkaan olemaan aivan tavanomainen. Myös sillä on vaikutusta, minkä verran teknologiayrityksiä jatkaa Linnanmaalla yliopiston lähdön jälkeen, hän pohtii.
Psoasilla on Linnanmaan alueella vajaat 3 000 opiskelija-asuinpaikkaa. Kaikkiaan sillä on Oulussa 5 300 paikkaa.
– Suurin osa niistä rakennuksista on valtion mailla vuokrasopimuksella. Kun vuokrasopimukset loppuvat, niistä taloista varmaan luovutaan viimeistään sitten.
Aitamurto ei usko, että Linnanmaa tulisi kuihtumaan. Alueella asuu nytkin paljon muita ihmisiä kuin opiskelijoita varsinkin Kaijonharjussa. Jos julkiset kulkuvälineet toimivat kuten nyt, vetovoima säilyy.
– Uskon, että muutto on edessä, vaikka kaikki on vielä arvailua.