Li­min­gas­sa pa­nos­te­taan lasten tuen li­sää­mi­seen var­hais­kas­va­tuk­ses­sa – ko­ro­na­pan­de­mian haas­teet näkyvät kou­luis­sa

Kunta tukee myös yksityisten päiväkotien arkea. "He ovat yhteisiä lapsiamme", toteaa sivistysjohtaja Päivi Mäki.

Liminka
Korona-aikana kaikki lapset eivät olleet varhaiskasvatuksessa. Se näkyy nyt tuen tarpeena koulutaipaleen alussa.
Korona-aikana kaikki lapset eivät olleet varhaiskasvatuksessa. Se näkyy nyt tuen tarpeena koulutaipaleen alussa.
Kuva: Miila Kankaanranta

Koronapandemian aiheuttamien sulkujen ja opetuksen erityisjärjestelyjen lieveilmiöt näkyvät nyt koulumaailmassa. Esimerkiksi Limingassa tuen tarve on kasvanut kaiken ikäisillä lapsilla.

Sivistysjohtaja Päivi Mäki sanoo ongelmien paljastuvan pikkuhiljaa. Koronan jälkimainingit tulevat esille esimerkiksi tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien lasten oppimis- ja hyvinvointivajeena.

– Alkuopetuksessa on lapsia, jotka ovat korona-aikana joutuneet olemaan poissa varhaiskasvatuksesta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä