Oulussa sattui kello neljän aikaan liikenneonnettomuus seututiellä 815 eli Lentokentäntiellä.
Kyseessä oli neljän auton ketjukolari, ja osallisia onnettomuudessa oli yhteensä yhdeksän. Heistä yksi on toimitettu varotoimenpiteenä jatkohoitoon, mutta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.
Oulunsalon lentoasemalle suuntaava kaista oli noin kahden tunnin ajan suljettuna. Ajoneuvot kärsivät peltivaurioita, mutta pääsivät jatkamaan matkaa ilman hinausta.
Tarkempi onnettomuuspaikka oli Kaakkurin liittymän ja Kiviniemen välisellä tieosuudella.
Päivitetty kello 18.25 uusilla tiedoilla, tilanne ohi.