Lauan­tai­na teh­tä­vät li­sä­työt tep­si­vät jonojen vä­hen­tä­mi­seen – Oulun ham­mas­hoi­don jonotus yli puo­lit­tu­nut

Yli kuusi kuukautta hammashoitoa jonottaneiden määrä oli kevättalvella yli 1 500, kun se on nyt 650.

Jono kiireettömään hammashoitoon on saatu Oulussa käytännössä yli puolitettua puolessa vuodessa lauantaina tehtävien ylimääräisten lisätöiden ansiosta. Yli kuusi kuukautta hammashoitoa jonottaneiden määrä oli kevättalvella yli 1 500, kun se on nyt 650.

Kaupunginhallitus teki maaliskuussa paikallisen sopimuksen hammashoitohenkilöstön kanssa. Sen mukaan he voivat vapaaehtoisesti tehdä säännöllisen viikkotyöajan lisäksi lisätyötä lauantaisin. Siitä maksetaan kannustukseksi sopimuksen mukainen korvaus.

Oululainen Anttoni Saraste odotteli maanantaina iltapäivällä tyhjässä odotusaulassa Dentopoliksesssa. Hän oli odotellut toista tuntia, mutta siihen hän sanoo olevansa Suomessa tottunut.
Oululainen Anttoni Saraste odotteli maanantaina iltapäivällä tyhjässä odotusaulassa Dentopoliksesssa. Hän oli odotellut toista tuntia, mutta siihen hän sanoo olevansa Suomessa tottunut.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä