Oritkarin kolmioraiteen rakentamishankkeeseen kuuluvan Latokartanon sillan uudistaminen etenee Oulussa. Uusi silta on määrä ottaa käyttöön vaiheittain touko-kesäkuun aikana, Väyläviraston tiedotteessa kerrotaan.
Talvella siltatyöt olivat tauolla, mutta nyt rakentamistöissä on siirrytty sillan vesieristämiseen. Toukokuussa asennetaan kaiteita, puretaan sääsuoja ja rakennetaan päällysrakenteita.
Uusi silta rakennetaan vaiheittain siten, että puolet vanhasta sillasta on liikenteen käytössä, kun samalla viereen rakennetaan uutta siltaa.
Vanha silta poistetaan käytöstä touko-kesäkuun vaihteessa, minkä jälkeen liikenne ohjataan uudelle ylikulkusillalle. Vanhan sillan purkamisen ajan käytössä on puolet uuden sillan kulkuväylistä. Ensimmäisenä liikenteelle avataan länsipuolen kaksi ajokaistaa, pyörätie ja jalkakäytävä.
Latokartanon silta valmistuu kokonaan elokuun loppuun mennessä. Uudella ylikulkusillalla on neljä kaistaa ajoneuvoliikenteelle, jalkakäytävät molempiin kulkusuuntiin sekä polkupyöräbaana.
Latokartanon ylikulkusilta on osa Väyläviraston Oulun Oritkarin kolmioraiteen rakentamishanketta. Sillan uusiminen on edellytys kolmioraiteelle. Kolmioraide rakennetaan Oritkarin satamaliikenteen tarpeisiin.
Siltatyöt aiheuttavat melua Äimärautiolla koko kesän ajan. Rakennus- ja purkutöitä tehdään arkisin kello 7–18 ja tarvittaessa myös lauantaisin. Lisäksi vanhan sillan purkutyöt aiheuttavat ympärivuorokautista melua 29.5.–2.6. ja 17.–21.7.