Suomessa on havahduttu jengiytymisen ja vakavan väkivallan ilmiöön lasten ja nuorten keskuudessa. Sisäministerin, Poliisihallituksen ja muutamien poliitikkojenkin näkemyksen mukaan tarvitaan tiukempaa lainsäädäntöä, lisää resursseja poliisille sekä tiukempia lastensuojelun toimia. Nämä toimet ovat olleet tarpeen etenkin naapurimaassamme Ruotsissa, ja näitä toimia tarvitaan edelleen myös meillä.
Keskusteluissa ja toimenpiteissä on kuitenkin jäänyt hyvin pienelle huomiolle ennaltaehkäisevien toimien merkitys. Tämä kehityssuunta, jossa valtavia ongelmia ainoastaan hoidetaan eikä ennaltaehkäistä, ei ole yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta kestävä ratkaisu.
Suomen nykyinen hallitus selvittää parhaillaan Tanskan mallin käytäntöjä, toimenpiteitä ja vaikuttavuutta jengirikollisuuden torjumiseksi. Tanskan toimenpiteitä tulee kuitenkin tarkastella kriittisesti ja arvioida, kuinka toimivia ne ovat olleet esimerkiksi maahanmuuttajien osalta, sillä iso osa nuorista jengiläistä on juuri maahanmuuttajataustaisia.
Tanska on esimerkiksi sijoittanut maahanmuuttajia omiin asuinalueisiinsa, jolloin heidän mahdollisuutensa omaksua paikallisia käytänteitä ja kieltä on ollut varsin vaatimatonta. Tällainen toimintatapa ei edesauta kotoutumista, vaan kasvattaa radikalisoitumisen riskiä.
Pohjoismaista Islanti nousee esiin toisenlaisena esimerkkinä. Islannin toimintaperiaatteiden ytimessä on toivon ilmapiiri, jota rakennetaan yhdessä islantilaisten kanssa. Maahan saapunut henkilö, lapsi tai nuori kokee heti alusta lähtien olevansa osa yhteiskuntaa päästessään opiskelun, toiminnan tai työn kautta omaksumaan maan kieltä ja käytänteitä.
Tutkimustietoa Islannin mallin toimivuudesta ei ole vielä saatavilla, mutta pääsemme siihen käsiksi lähiaikoina. On kuitenkin huomion arvioista, että toivon puuttuminen on etenkin Ruotsissa noussut yhdeksi lasten ja nuorten radikalisoitumisen ja äärimmäisen väkivallan piiriin ajautumisen juurisyyksi.
Lapsen kasvu aikuiseksi on loppujen lopuksi aika yksinkertainen paletti. Lapsen arjessa täytyy olla turvallisia ihmiskontakteja ja rajoja, joilla luodaan lapselle luottamusta ihmisyyteen ja toivoa elämään. Edistääksemme lasten ja nuorten hyvinvointia ennaltaehkäisyn keinoin me tarvitsemme kohdennettuja resursseja, rajapintayhteistyötä sekä lisää painoarvoa ennaltaehkäisylle päätöksenteossa ja yleisessä keskustelussa.
Toivon tukahduttaminen sekä resurssien niukentaminen ennaltaehkäisevästä työstä tulevat viemään yhteiskuntaamme jyrkästi ei-toivottuun suuntaan.
Marko Kielinen
(KM, PhD), kehitysjohtaja
Nuorten Ystävät ry