Kaikki elollinen tarvitsee kasvurauhaa, niin myös ihmislapsi. Hän tarvitsee kasvurauhaa kasvaakseen täydellisesti omaksi itsekseen, persoonaksi, jollaiseksi kukaan muu ei voi tulla.
Miten nyky-Suomessa? Onko lapsillamme mahdollisuus kasvaa rauhassa? Ei ole! Nyt lapsemme tasapäistetään narusta vedettäviksi pelleiksi, marioneteiksi ilman omaa tahtoa, kun lapsen oikeus vanhempiinsa ja kotiinsa viedään, ja heidät laitetaan lähestulkoon heti synnyttyään ylisuuriin meluisiin ryhmiin alituisesti vaihtuvien vieraitten aikuisten opetettaviksi.
Opettelemaan – mitä? Alistumista, jota hienosti sanotaan sopeutumiseksi ja sosiaaliseksi yksilöksi kasvamiseksi.
Enää ei äitiys ja isyys ole muuta kuin jokunen viikko tai kuukausi vauva-aikaa yhdessä, ja kun perheestä viedään sisaret ja veljet, jos heittä sattuisi olemaan, vieraitten hoidettaviksi, niin yhteinen perheaika jää olemattoman pieneksi.
Voi teitä te päättäjät, kun olette vieneet lapsilta lapsuuden ja aikuisilta mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi. Perhe ja koti, mitä se on nykyisin? Hieno ja helisevä lasipalatsi tyhjää täynnä, kiillotettu kulissi itsekkyydelle ja mammonan tavoittelulle.
Nyt päättäjämme eivät arvosta lapsia. Heillä lienee ollut käki mallina, kun veivät lapsilta rauhallisen lapsuuden mahdollisuuden. Käki munii munansa milloin mihinkin pesään, milloin minkinlaisen linnun ruokittavaksi. Mutta kuta pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee kasvurauhaa kehittyä omaan tahtiinsa turvallisten aikuisten kanssa kotona turvallisessa ympäristössä. Ennakoitavuus ja siitä syntyvä turvallisuuden tunne ja pysyvät ihmissuhteet ovat kaikkein tärkeintä kehittyvälle lapselle. Lapsen onni on kiireettömässä arjessa.
Kaikkien aikuisten olisi hyvä tutkia YK:n lapsen oikeuksien julistusta, Suomikin on sen allekirjoittanut. Sitä pitää noudattaa. Tärkein kohta on, että lasta koskevissa päätöksissä lapsen etu on ensisijainen.
Onko Suomessa noudatettu lapsen/lasten etua nyky-Suomessa, jossa päättäjät korostavat vain naisten pitkäaikaista työelämään tuloa tai kotihoidontuen lopettamista. Myös isien aika on lyhyt lasten/lapsien hoidossa.
Perhepolitiikka ei Suomessa tue lapsen/lasten ja lapsiperheiden ja vanhempien tarpeita. Lasten ei pidä olla politiikan nappuloita. Perhe on yhteiskunnan tukijalka. Yhteiskunnan tulisi tukea perheitä, koska ilman lapsia ei ole toimivaa ja jatkuvaa yhteiskuntaa. Yhteiskunnalle lapsiperheet eivät ole riesa ja risti!
Viittaan edelleen lapsen oikeuksien julistuksen artiklaan, vanhemmilla on yhteinen ja ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta lapsen edun mukaisesti. Valtion on tuettava vanhempia kasvatuksessa, lasta koskevissa päätöksissä on aina harkittava lapsen etua.
Olen pitkän linjan lapsiasianainen ja surulla totean, että 1980–1990-lukujen taitteessa alkoivat lasten asiat kaikkinensa joutua romukoppaan. Entisistä arvoista koti, uskonto ja isänmaa ei ole enää niille kuuluvia arvoja.
Paula Alasirniö
Sirniö