Lapin lennoston Hävittäjälentolaivue 11 järjestää Otava 21 -lentotoimintaharjoituksen Oulunsalon tukikohdassa 15.‒19. marraskuuta.
Harjoituksen tavoitteena on lentää koulutusohjelmien mukaisia lentoja sekä harjoittaa henkilöstöä poikkeusolojen lentotoimintaan.
Harjoituksessa on mukana yhteensä kaksitoista F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää.
Lentotoimintaa on maanantaista torstaihin kello 9‒23 ja perjantaina kello 9‒13. Lennot suuntautuvat Oulunsalosta pääosin Rovaniemen, Ivalon, Kuusamon, Kajaanin ja Oulun väliselle alueelle sekä Perämeren ylle.
Otava 21 -harjoitukseen liittyy lentoja matalilla lentokorkeuksilla sekä yksittäisiä Hornetien yliäänilentoja. Lisäksi harjoituksessa käytetään Hornetien omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja ja silppuja.
Soihdut voivat näkyä taivaalla hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä ja silppu voi aiheuttaa vääriä säätutkahavaintoja.
Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään ehkäisemään noudattamalla lentomelua vähentäviä lentomenetelmiä mahdollisuuksien mukaan.
Osana harjoitusta lennetään myös yhteistoimintakierroksia samaan aikaan järjestettävien Karjalan lennoston Vilkku 21 -harjoituksen ja Satakunnan lennoston Touho 21 -harjoituksen kanssa.