"Koiria kuoli kuin kärpäsiä"
Vielä kymmenen vuotta sitten meno osalla Lapin koiratarhoista oli raakaa, kertovat johtotehtävissä koiratarhoilla työskennelleet. Yhden haastatellun työtehtäviin kuului koiranpentujen lopettaminen vasaralla.
2000-luvun alussa suomalaismies aloitti usein työpäivänsä murskaamalla koiranpentujen päitä vasaralla.
Mies oli ensimmäistä kertaa töissä koiratarhalla. Koirien lisääntymistä ei vahdittu ja sukurutsaisia pentuja syntyi hallitsemattomasti. Tapettavia vahinkopentuja oli talven aikana satoja.
Koirien tappamista perusteltiin miehelle sillä, että niitä kaikkia ei voi pitää, koska silloin tarha kasvaisi liian nopeasti. Koirien kastrointi taas oli kallista.
Kun täysikasvuisia koiria kuoli, työnantajan tärkein ohje oli, että kaulapanta on otettava talteen uusiokäyttöä varten.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut