Lämpö vaihtuu rajuun uk­ko­seen ja rank­ka­sa­tee­seen – Poh­jois-Poh­jan­maan län­si­osiin annettu lauan­taik­si kolme sää­va­roi­tus­ta

Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa varoitetaan lauantaina rajusta ukonilmasta, rankkasateesta ja kovasta tuulesta. Ilmatieteen laitos on antanut Pohjois-Pohjanmaan länsiosiin kaikkiaan neljä varoitusta, mikäli säävaroitusten lisäksi mukaan lasketaan voimassa oleva metsäpalovaroitus.

Ilmatieteen laitoksen mukaan iltapäivän ja illan aikana alueella kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia. Tuuli voi varoituksen mukaan puhaltaa puuskissa yli 20 metriä sekunnissa.

Kovasta tuulesta varoitetaan maa-alueella myös muuten kuin ukkospuuskien yhteydessä. Ilmatieteen laitoksen mukaan etelätuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla.

Lisäksi alueella varoitetaan rankasta sateesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan iltapäivän ja illan aikana voi sataa rajusti. Vettä voi tulla yli 20 millimetriä tunnissa.

Kaikki säävaroitukset ovat voimassa aamupäivästä iltayhdeksään saakka.