Etätyössä olleet jatkaisivat etätyössä, koronapandemian aikana tavalliseen tapaan työpaikoillaan jatkaneet toivovat lähityön pysyvän, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tuoreesta arvo- ja asennetutkimuksesta.
Vain neljä prosenttia pääosin etätöissä työskennelleistä olisi mieluimmin takaisin työpaikalla.
46 prosenttia vastanneista haluaisi jatkossakin tehdä osin etätyötä ja peräti 50 prosenttia toivoisi olevansa kokonaan etätyössä.
Työpaikkojen laajempaa lähityöhön palaamista kannatti vain 17 prosenttia tutkimukseen osallistuneista parista tuhannesta henkilöstä.
Sen sijaan työpaikoillaan tavalliseen tapaan työskennelleistä vain kuusi prosenttia ilmoitti halukkuutensa työskennellä jatkossa pääosin etänä.
EVAn ekonomisti Sanna Kurronen sanoo etätyötä suosivien tulosten selittyvän todennäköisesti kokemuksilla.
– Etätöissä työajat joustavat helpommin ja perheen askareet on helpompi sovittaa yhteen töiden kanssa, Kurronen toteaa EVAn tiedotteessa.
Kurrosen mukaan koronahuolet eivät enää voi olla etätyöhalujen selitys.
– Enää harvempi kuin kuin joka neljäs suomalainen kokee ahdistusta koronasta.
Taloustutkimuksen ja Yhdyskuntatutkimus Oy:n toteuttama tutkimus tehtiin syys–lokakuun vaihteessa ja siihen osallistui 18–79-vuotiaita vastaajia ympäri Suomen.