Laa­ni­lan 100 me­ga­wa­tin ve­ty­lai­tos ei kolise eikä haise, sanoo toi­mi­tus­joh­ta­ja

Hanketta vetävän P2X Solutionsin mukaan tähän mennessä ei ole tullut esiin sellaista, mikä osoittaisi, ettei Laanilan laitokseen kannattaisi investoida.

P2X Solutions on jo Harjavallassa saanut käyntiin ensimmäisen vetyä tuottavan laitoksensa. Yhtiö suunnittelee sen mallin pohjalta isommaksi skaalattuja laitoksia eri puolille Suomea, myös Ouluun.
P2X Solutions on jo Harjavallassa saanut käyntiin ensimmäisen vetyä tuottavan laitoksensa. Yhtiö suunnittelee sen mallin pohjalta isommaksi skaalattuja laitoksia eri puolille Suomea, myös Ouluun.
Kuva: P2X Solutions

P2X Solutions Oy:n hankesuunnittelu Laanilan teollisuusalueelle kaavaillusta vetylaitoksesta yhteistyössä Oulun Energian kanssa etenee suunnitelmien mukaan, kertoo P2X:n toimitusjohtaja  Herkko Plit.

– On ollut mukavaa todeta, että tähän mennessä ei ole tullut pöydälle sellaista, mikä osoittaisi, ettei ole järkevää tai ettei kannattaisi investoida, Plit sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä