Oulun kaupunginvaltuusto kokoontuu koronan vuoksi etänä. Kaupungintalon remontin vuoksi hankituissa väistötiloissa Isokatu 9:ssä on kuitenkin yleensä fyysisesti läsnä puheenjohtajan lisäksi hallinnon väkeä sekä joitakin valtuutettuja. Arkistokuvassa viime huhtikuulta väistötiloissa olivat paikalla hallintolakimies Tuomas Möttönen (vas.), valtuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) sekä tekniset sihteerit Tiina Enqvist ja Kirsti Lehtinen.
Kuva: Jarmo Kontiainen
Jotta kuntalainen voisi olla mukana päätöksenteossa, kunnan tulee antaa riittävästi tietoja valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista ja tehdyistä päätöksistä.