
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin teettämän kyselytutkimuksen mukaan ilotulitteiden suosio on selkeässä laskusuunnassa.
Noin 13 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista aikoi ampua ilotulitteita uudenvuodenaattona. Vuonna 2017 luku oli 25 prosenttia. 35–49 -vuotiaiden keskuudessa ilotulitteiden ampuminen oli suosituinta. Seuraavaksi eniten raketeista innostuivat 15–24 -vuotiaat.
– Toimialalta saatujen tietojen mukaan ilotulitteiden myyntipisteitä on aiempaa vähemmän. Myös ilotulitetenttejä, jotka ovat pakollisia myyntipisteiden vastuuhenkilöille, on suoritettu huomattavasti vähemmän kuin ennen, Tukesin ryhmäpäällikkö Kurt Kokko kertoo tiedotteessa.
Korona vaikutti ostopäätöksiin vain vähän
Ilotulitteiden käyttäjistä 89 prosenttia kertoi käyttävänsä suojalaseja. Vuonna 2017 näin vastasi 81 prosenttia.
– Suojalasien käyttöpakko on mennyt hyvin perille suomalaisille, sillä vuosi vuodelta yhä useampi sanoo käyttävänsä suojalaseja ampuessaan ilotulitteita. Suosittelemme suojalaseja myös ilotulitusten katselijoille, Kokko toteaa tiedotteessa.
Noin seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista vanhemmista aikoi hankkia ilotulitteita lasten käyttöön. Tukes muistuttaa, että ilotulitteiden käyttö on kiellettyä alle 18-vuotiailta, joten alaikäiselle ilotulitteita ostava syyllistyy lain rikkomiseen. Kotona tulittaessakaan ilotulitteita ei saa antaa alle 18-vuotiaiden käyttöön.
Ainoastaan 7 prosenttia vastanneista sanoi koronatilanteen vaikuttavan päätökseensä ampua ilotulitteita uutenavuotena. Yli puolet heistä, jotka sanoivat koronatilanteen vaikuttavan päätökseensä, kertoi jättävänsä ilotulitteet kokonaan ampumatta vuodenvaihteessa.
Rakettien käyttöajoissa epäselvyyttä
Vain 34 prosenttia kaikista vastanneista tiesi mihin kellonaikaan ilotulittaminen on sallittua. 24–34 -vuotiaiden ikäryhmässä ajankohdan tiesi 41 prosenttia.
Käyttöohjeita lukevien määrä on pysynyt melko samana vuodesta toiseen: sekä vuoden 2020 että vuoden 2017 kyselyissä luku oli 67 prosenttia.
Tukes muistuttaa, että ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä kello 18–02 välisenä aikana. Käyttöohjeet kannattaa lukea jo kotona ennen ampumista, jotta ei toimi väärin ja aiheuta vahinkoa itselleen tai muille ihmisille. Ilotulitteita ampuessa pitää muistaa noudattaa suojaetäisyyksiä, tiedotteessa todetaan.
Ilotulitepatoja käytettäessä on tärkeää tukea pata hyvin, ettei se kaadu ja ala tulittaa väärään suuntaan. Lumen puutteessa padan voi tukea esimerkiksi maalla, kivillä tai tiiliskivillä.
Tutkimus toteutettiin kyselynä
Tukes teetti joulukuussa 2020 Taloustutkimus Oy:llä kyselyn suomalaisten ilotulitteiden käytöstä.
Tutkimuksessa selvitettiin uudenvuoden ilotulitteiden käyttöä, suojalasien käyttöä, ohjeiden lukemista, tietoisuutta sallitusta ilotulitteiden käyttöajankohdasta sekä koronaepidemian vaikutusta ilotulitteiden käyttöön.
Kyselyyn vastasi 1003 15–79 -vuotiasta suomalaista.
Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina.
Lähde: Tukes