Kuu­sa­mon­tie re­mon­toi­daan ne­li­kais­tai­sek­si Kii­min­kiin asti – Jäälin kier­tä­vä vaih­to­eh­to hy­lät­tiin

Liikennemäärien odotetaan kasvavan Kuusamontiellä. Pitkään jahkailun parannuksen toteutustapa on nyt päätetty. Hankkeelta puuttuu kuitenkin rahoitus.

Kuusamontie uudistetaan nelikaistaiseksi nykyiselle paikalleen. Suunnitteluvaihtoehdoissa oli myös Jäälin kiertävät suunnitelmat, mutta ne eivät toteudu. Kuvassa Kuusamontie Jäälin kohdalla.
Kuusamontie uudistetaan nelikaistaiseksi nykyiselle paikalleen. Suunnitteluvaihtoehdoissa oli myös Jäälin kiertävät suunnitelmat, mutta ne eivät toteudu. Kuvassa Kuusamontie Jäälin kohdalla.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Valtatien 20 eli Kuusamontien parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä toteutetaan niin sanotun 1:n vaihtoehdon pohjalta.

Siinä valtatie parannetaan nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi nykyiselle paikalleen.

Kuusamontien tieremontissa oli neljä vaihtoehtoa. Kahdessa muussa tielinjaus olisi kiertänyt Jäälin taajaman länsipuolelta. Näistä vaihtoehdoista toisessa olisi ollut useita eritasoliittymiä Jäälin taajamaan, toisessa vähemmän.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä