Kuoppa tiessä on tur­val­li­suus­ris­ki Qstoc­kis­sa – Valkean puu­ko­tuk­set on otettu huo­mioon, mutta poliisi ei kerro miten

Qstockin aikana turvallisuuspäällikkö Nikolas Pajunen tiimissä on yli 200 järjestyksenvalvojaa. Poliisi on kutsunut helsinkiläiset ratsupoliisit avuksi tarkkailemaan tunnelmia alueen ulkopuolella.

Qstockin turvallisuuspäällikkö Nikolas Pajunen kertoo, että merkittävä osa työstä festivaalin turvallisuuden eteen on tehty etukäteen. Turvallisuussuunnitteluun liittyy niin turvalliset aitarakenteet kuin sen hallitseminen, minne jonoja syntyy.
Qstockin turvallisuuspäällikkö Nikolas Pajunen kertoo, että merkittävä osa työstä festivaalin turvallisuuden eteen on tehty etukäteen. Turvallisuussuunnitteluun liittyy niin turvalliset aitarakenteet kuin sen hallitseminen, minne jonoja syntyy.
Kuva: Pekka Kallasaari

Jotta 20 000 ihmistä voi kokoontua kerralla Kuusisaareen Qstock-festivaaleille, turvallisuuspäällikkö Nikolas Pajusen on pitänyt selvittää esimerkiksi se, läpäisevätkö aitakankaat riittävästi tuulta, onko alueella kuoppia, ovatko kulkureitit riittävän leveitä ja minne ambulanssi tarvittaessa pistetään parkkiin.

20 vuotta Qstockin turvallisuuspäällikkönä ollut Pajunen on tehnyt festivaalin turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, ja poliisi on valvovana viranomaisena tarkistanut kaiken olevan kunnossa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä