Vaikeasti kehitysvammainen tyttäreni odottaa aamulla rappukäytävässä taksia päivätoimintaan. Hän on valmis lähtemään, mutta autoa ei kuulu. Soitan matkapalvelukeskukseen ja yritän selvittää, tuleeko kyyti ja milloin. Odotamme. Välillä joudun soittamaan uudelleen. Jopa useamman kerran.
Tällaista tapahtuu lähes viikoittain, usein useana päivänä viikossa. Taksit myöhästyvät, tulevat miten sattuu tai jäävät kokonaan tulematta. Olemme odottaneet useita kertoja yli tunnin. Kokemuksemme mukaan tilanne on pahentunut huomattavasti sen jälkeen, kun Pohteen matkapalvelukeskus siirtyi Tervian hoidettavaksi.
Tyttäreni tarvitsee letkuruokintaa ja saa aamupalansa päivätoiminnassa. Kun taksi viipyy, myös ruokailu viivästyy. Kotona ruokintaa ei voi noin vain aloittaa kesken odotuksen, sillä auto voi saapua minä hetkenä hyvänsä. Hän odottaa nälkäisenä, eikä meillä ole tietoa siitä, kuinka kauan vielä menee.
Tilanne on epäinhimillinen. Tyttäreni ruokailun ja hoidon pitäisi määrätä hänen päivänsä rytmiä. Nyt niitä sotkee kuljetus, jonka piti olla sovittu ja järjestetty.
Olen kuullut vastaavista ongelmista muilta perheiltä tyttäreni päivätoimintapaikasta. Kuljetusongelmista ovat uutisoineet niin Kaleva kuin Yle. Kaleva kertoi jo helmikuussa Pohteen vammaisneuvoston huolesta ja vaatimuksesta saada konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Kuinka kauan perheiden vielä odotetaan sietävän tätä?
Minä en voi jättää tytärtäni yksin odottamaan. Äitinä ja omaishoitajana jään hänen kanssaan rappukäytävään selvittämään, missä taksi on. En voi aloittaa töitäni aamulla suunnitellusti, kun sovittu kuljetus ei saavu. Odottamiseen ja puheluihin kulunut aika on pois työnteosta ja muista päivän tehtävistä.
Eniten tässä kärsii kuitenkin tyttäreni. Päivätoiminta on tärkeä osa hänen elämäänsä. Sinne pääseminen ja aamupalan saaminen ajallaan eivät saa riippua siitä, sattuuko taksi tulemaan.
Pohteen ja Tervian on kerrottava, miksi sovitut kuljetukset eivät toteudu, kuka niiden toteutumista valvoo ja milloin tilanne korjataan. Jos taksi myöhästyy tai jää tulematta, perheelle pitää ilmoittaa siitä oma-aloitteisesti ja kertoa, miten korvaava kuljetus järjestetään.
Olen tehnyt asiasta kantelun. Nostan asian myös julkisuuteen, koska en hyväksy sitä, että jatkuvasta odottamisesta ja sovittujen kyytien perään soittelusta tulee tavallinen osa tyttäreni ja muiden taksipalvelua tarvitsevien arkea.
Eikö kehitysvammaisella ihmisellä ole oikeutta ihmisarvoiseen elämään?
Anu Keränen
äiti ja omaishoitaja, Oulu