Kun näkee peilistä naamansa kunnolla ensimmäistä kertaa 50 vuoden jälkeen, on se melkoinen järkytys.
Olin näet kaihileikkauksessa, jossa samalla pääsin pyytämättä ja yllättäen eroon lähes miinus 8 silmälaseistani. Siihen asti ilman rillejä nähty kuvajainen oli ollut suloisen sumea, ja silmälasit soivat puolestaan jonkinlaista turvaa naamani ja maailman välissä.
Onneksi oli kesä, joten pystyin verhoutumaan suurimpiin aurinkolaseihin, mitä netistä löysin. Tummana sadepäivänä tunsin kuitenkin olevani pakotettu kertomaan lähikaupan mukavalle myyjälle, ettei minulla ole mustaa silmää.
Varsinkin kun kämmenselässä oli vielä julman komea mustelma muistona siihen ruiskutetusta rauhoittavasta lääkkeestä.
Pitkään vakuutin itselleni, että oikeassa silmässä oleva, elmukelmulta vaikuttava sameus johtui vain näyttöpäätetyöstä ja kuivista silmistä. Lopulta oli pakko mennä silmälääkäriin, kun olin käytännössä silmäpuoli.
Googlediagnoosini piti paikkansa. Tunsin itseni niin vanhaksi.
Et ole vanha, vakuutti lääkäri. Kun on vahva likinäkö, kaihi voi kehittyä jo nuorena.
Jotenkin en osannut ottaa nuoreksi kutsumista positiivisesti.