Erkki Vettenniemi: Kirjailijan latu – Miten hiihtäjä Marko Tapperista tuli kirjailija Marko Tapio. Warelia 2024.
Tavanomaisen kansan keskeltä Keski-Suomesta ja keskikoulupohjalta suomalaisen kirjallisen modernismin kärkeen esikoisteoksellaan kiilannut Marko Tapper eli Marko Tapio (1924–1973) oli lajinsa viimeisiä.
Hänestä on ajan myötä kirjoitettu sekä elämäkerta että monenlaisia tutkimuksia, mutta eipä ennen juuri lapsuudesta tai nuoruudesta, minkä nyt velimies Harri Tapper omissa kirjoissaan.
Filosofian tohtori Erkki Vettenniemi on jo vuosikausia perehtynyt Tapion elämään ja nyt häneltä on ilmestynyt laaja ja kattava teos tämän nuoruusvuosista. Hän kertoo miten nelilapsisen urheiluperheen esikoisesta muotoutui sekä huippu-urheilija että vähitellen myös kirjailija.
Frans Emil Sillanpää oli kirjailijoista mieleisin ja haastavin ehkä Väinö Linna, jonka Pohjantähdelle hän aikoi vastinetta Arktisella hysteriallaan – kirjallinen latu vain meni edessä umpeen…
Kaiken alkuna oli isä Vihtori Tapper, joka loi kaikkiin poikiinsa urheiluharrastuksen, mutta siinä sivussa poikiin tuli verenperintönä myös taiteellisuutta – pienoisveistoksia ja maalauksiakin tehneen äidin puolelta.
Isän esimerkkiä noudattaen pojat huhkivat maatalon töissä ja uitoissa, mutta ei suinkaan pelkän palkan toivossa. Mukana oli myös tavoite saada näin voimaa urheilullisiin suorituksiin, joissa lajivalikoima oli mahdollisimman monipuolinen.
Hiihdon, juoksun, mäkihypyn ja mäenlaskun, soutamisen ja maastojuoksun lisäksi ohjelmaan sisältyi kaikenlaista kokeilua, joista eräs kummallisimmista oli Marko Tapion itsensä lihottaminen saadakseen voimia lisää.
Kroppaan tuli 15 kiloa ylimääräistä, mutta ei siitä hiihdossa hyötyä ollut, kun harjoittelu oli jäänyt liian vähälle. Vähän kuin Haanpään muutamassa jutussa.
Tapio kilpaili piirinmestaruuksista, mutta hiihdossa hän kävi kamppailemassa myös Suomen mestaruuskisoissa Salpausselkää myöten.
Välillä olivat kilpakumppaneina aikansa suuruudet Veikko Hakulisesta Arvo Viitaseen. Oslon talvikisoihinkin oli mieli, mutta sinne saakka ei kunto kantanut.
Isä Vihtori oli sanonut, että kirjan kirjoittaminen vastaa ylioppilastutkintoa, jota vaille poika jäi. Mutta tulevan kirjailijan itselleen asettamissa omissa tavoitteissa oli toiset lukemat: kirjallisuudessa Nobel ja urheilukisoissa kultamitali.
Vettenniemen kirjassa on varsin yksityiskohtaisesti kerrottu miten Tapio harjoitteli ja miten piti harjoittelupäiväkirjaa. Töissä hän aluksi toimi uittopäällikön avustajana ja varamiehenä, myöhemmin uittopäällikkönä.
Poikien nuoruudessa Juholan pirtissä oli yhteinen ruskea kirjekuori, mihin kaikki laittoivat palkkansa ja jokainen sai sieltä ottaa rahaa tarpeensa mukaan.
Kaikki Tapperit kuuluivat Saarijärven Pullistukseen, joka oli siitä erikoinen urheiluseura, että siinä oli kirjallinen alaosasto. Syrjään vetäytyvä ja ujo Marko ei ensin juuri välittänyt seuran kirjallisuuspuolesta, mutta toisten yllyttämänä meni mukaan ja osallistui suurella menestyksellä seuran kirjoituskilpailuihin. Hänen kykynsä huomattiin jo tuolloin.
Tapion kirjoitusuraa kannustivat vuosien varrella koulun äidinkielenopettaja Vilma Haavio ja sittemmin rehtori Pekka Mattila, jonka mukana esikoisteos Lasinen pyykkilauta matkasi lopulta Helsinkiin ja WSOY:n kustannettavaksi.
Kirja ilmestyi saman vuoden syksyllä kuin Helsingin olympialaiset eli vuonna 1952.
Helsingin kisoihin Tapio osallistui veljiensä ja isänsä kanssa – kukin vuorollaan – Olympiasoihdun kantajana. Olympiakisojen katsojana hän oli veljensä Yrjön kanssa stadionilla.
Kotiseudultaan Saarijärveltä he polkivat polkupyörällä pääkaupunkiin (= 300 kilometriä) ja yöpyivät välillä heinäladoissa. Menomatka oli kuitenkin niin rasittava pölyävine sorateineen, että paluu tapahtui autokyydissä.
Vettenniemen teos on tarpeellinen lisä Marko Tapio -kirjallisuuteen, jota on vuosien myötä ilmestynyt harvakseltaan. Väliin on Marko ollut liki unohdettu eikä hänen 100-vuotispäiväänsäkään viime syksynä valtakunnallisesti juuri huomioitu.
Kirjailijan latu on ehdolla Vuoden 2024 urheilukirjaksi ja sanoisin, että se on vahvin finalisti. Vuoden 2024 Urheilukirja julkistetaan 21. tammikuuta 2025.
