Mainiota, että koulunkäynnin ohjaajan työtä nostetaan mielipidekirjoituksissa esille (Kaleva 6.5., Kaleva 8.5.). Esille tuon työn arvo saisi nousta muutenkin.
Tuoreena eläkeläisenä katselen välillä työuraani taaksepäin ja tuumailen aikaani ammattikoulun erkkaopena. Minulla oli mainio työnantaja, ei täydellinen, mutta enhän minäkään täydellinen ollut, siksi me sovimmekin niin hyvin toisillemme.
Molemmat teimme parhaamme ja olimme lojaaleja sekä kehitimme toisiamme.
Parasta työhistoriassani olivat tietenkin työyhteisö ja työkaverit. Yhteistyö kollegoiden ja ohjaajien kanssa oli jokaisen työpäivän suola ja makea mauste. Alkuvaiheessa polkuani ohjaajia oli työkavereinani tasan yksi. Hänellä oli kädet täynnä ja kiirekin, kun piti olla milloin missäkin luokassa tukena.
Aika pian, opiskelijaprofiilin muuttuessa ja rahoituksen vaikutuksesta, tarpeet kasvoivat ja jokaisessa ryhmässä olikin oma ohjaajansa.
Jokaisella luokanvalvojalla oli oma ryhmänsä, mutta oli oppitunteja muissakin luokissa. Niinpä opiskelijan kannalta nimenomaan oman ryhmän ohjaaja edusti pysyvyyttä ja jatkuvuutta.
Noita aikoja ajatellessani tuumaan, että en olisi luokkieni kanssa sujuvasti selvinnyt ilman päteviä ohjaajia. Jotenkinhan se olisi silti onnistunut – erään työkaverini sanoja lainatakseni: maailmanhistoria ei tunne yhtään tapausta, joka ei olisi jollakin tavoin mennyt.
Opettajalla on oma tehtävänsä ja niin on ohjaajallakin. Millainen se on, riippuu luokka-asteesta, koulusta, tavoitteista, oppilaasta tai opiskelijasta, ties mistä.
Ajan kanssa muotoutui opettaja–ohjaaja-työpareja, jotka lukukauden tai useammankin tekivät hyvää ja syvää yhteistyötä opiskelijoiden tavoitteiden eteen.
En yritäkään listata kaikkia opettajan tai ohjaajan töitä. Yksi arvokas ohjaajan tehtävä on seurata, pysyykö opiskelija niin sanotusti kärryillä.
Joskus opettajana saatoin innostua tai humpsahtaa johonkin syvyyksiin, niin että kärryiltä putosi varmasti. Silloin ohjaaja eräänkin kerran esitti minulle jonkun asiaan liittyvän oman huomion tai kysymyksen – ja ymmärsin eksyneeni.
Ammattikoulussa ohjaaja voi olla myös vankka käytännön ammattilainen, jolla on alaan tai asiaan opettajaa syvempi käytännön kokemus, josta oppii opiskelijoiden lisäksi myös opettaja.
Kummassakin viittaamassani Kalevan mielipidekirjoituksessa nostettiin esille ohjaajan kurinpito-oikeus. Rajojen asettaminen on tärkeää, ne luovat turvallisuutta. Kurinpitoa tarvitaan, jos rajat tulevat vastaan.
Jos ohjaaja ei voi sitä rajaa, kuria, asettaa pitävästi, saattaa olla, että juuri siinä kohden sitä rajaa toistuvasti koetellaan. Tästä näkökulmasta kurinpito-oikeutta voi perustella.
Mielestäni meillä tämä toimi niin, että opettaja ja ohjaaja seisoivat lempeän tiukasti rintamassa. Oli ilmiselvää, että myös kurinpitoasiat käsiteltiin yhdessä. Vähän niin kuin Naton viides artikla.
Tarpeet ja rahoitus eivät aina kulje käsikynkässä, siksipä monet koulutuksenjärjestäjät säästävät nyt myös niistä resursseista, joista oikeasti eivät edes haluaisi säästää.
Mikko Jämsä
Oulu