Suomessa fiktiokirjallisuutta kutsutaan yhä 1800-luvulta periytyvällä, vanhahtavalla nimellä kaunokirjallisuus (sama kuin ruotsin skönlitteratur). Nimi kuvastaa syntyaikansa idealisoivia käsityksiä kirjallisuudesta jonakin ylevänä ja kauniina asiana.

Tokihan se sitäkin voi olla, mutta paljon huomattavampi osa kirjallisuudesta on synkkää, raadollista, kriittistä, nimenomaisesti elämän negatiivisia puolia käsittelevää. Tällainen ”rumakirjallisuus” synnyttää tarinankerronnan tarvitsemaa jännitettä, antaa välineen epäkohtien ruotimiseen ja saattaa toimia niin kirjoittajan kuin lukijan patoutuneiden kipukohtien purkautumisväylänä (katarsis-teoria).