
Rokote Laboratories Finland oy on saanut yhdeksän miljoonan rahoituksen koronarokotteen kehittämiseen. Rahoitus mahdollistaa nenäsumutteena annosteltavan FINCoVac-rokotteen valmistuksen käynnistämisen. Lisäksi se varmistaa ihmisillä tehtävän testauksen ensimmäisen ja toisen vaiheen läpiviemisen.
Rahoituksesta 3,5 miljoonaa tulee Ferring Ventures SA:n, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Suomen Kulttuurirahaston pääomasijoituksesta. Summasta 5,5 miljoonaa puolestaan tulee Business Finlandin myöntämästä lainasta.
FINCoVac-rokotteessa käytetty menetelmä mahdollistaa koronaviruksen perimän nopeisiin muutoksiin reagoimisen. Perimän muuntumisen odotetaan jatkuvan yhtä nopeana kuin tähänkin mennessä.
– Se voi tulevaisuudessa toimia helposti annosteltavana tehosteena perinteisen rokotteen jo saaneille, kertoo tutkimustyössä mukana oleva virologian professori Kalle Saksela Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa.
Sakselan mukaan Rokote Laboratories Finlandin kehitystyö voi vakiinnuttaa uuden rokoteteknologian käytön Suomessa. Uudella teknologialla voidaan varautua voi tulevaisuudessa muita, pandemioiksi kehittyviä viruksia vastaan.