Ko­ro­na­ta­lous el­vyt­tää rahaa pai­na­vat rikkaat maat kovaan kasvuun – "Köy­hien maiden ih­mi­sil­le vel­kaan­tu­mi­nen tuottaa arkista hätää"

Koronakriisi vasta pahenee meitä köyhemmissä maissa. Kehityspolitiikan alivaltiosihteeri Elina Kalkku kertoo, miltä hänen maailmansa näyttää taudin alkaessa jo hellittää Euroopassa.

Koronaviruksen vaikutukset kehitysmaissa voivat olla vielä osin näkymättömissä tikittävä aikapommi. Samaan aikaan globaalit kasvuennusteet näyttävät yhä komeammilta, eikä pieni Suomikaan jää niistä osattomaksi.

Pandemia on aluksi koetellut kovimmin pohjoista pallonpuoliskoa, kun virus on riehunut kansainvälisten liikennevirtojen varrella olevissa paikoissa – kuten Euroopan ja Yhdysvaltojen kaupunkiseuduilla. Edessä voi olla törmääminen siihen, että sairastuvuustilanne on raportoitua selvästi pahempi monessa Afrikan ja Aasian maassa.

Koronasta irtautumisessa on kehitysyhteistyön tekijöille toinenkin iso huolenaihe: talous.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä