
Pohjoisessa on tehty pitkäjänteistä työtä ensihoidon kehittämisen ja potilaiden eteen tiimityönä, kiittelee oululainen Petri Roivainen.
Ensihoidon kehittämiselle onkin kova tarve, sillä tehtävämäärät ovat kasvaneet kovaa vauhtia, toisin kuin resurssit, kuten ensihoitajien määrä. Ensihoidon yliopettajana OAMKilla työskentelevä Roivainen tutki väitöskirjassaan puhelimessa tehtävää ensihoidon tarpeen arviointia. Kiireettömien tapausten seulominen puhelimitse on yksi ratkaisu ensihoidon resurssipulaan.
Ensihoitajien työ on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, onhan sen keskiössä kiireellisen, kriittisen hoidon antaminen ja ihmishenkien pelastaminen.
”Työ tekee myös nöyräksi kun näkee, miten pienestä ihmiselämä voi olla kiinni. Vahinko ei tule kello kaulassa”, Roivainen kertoo.
Mikä ensihoitajan työssä on olennaista, mihin ensihoitajien koulutus perustuu, miten sää näkyy ensihoitajien työvuorossa ja mikä auttaa jaksamaan rankassa työssä – muun muassa näihin kysymyksiin Roivainen vastasi Radio Kalevan haastattelussa.
Toimittaja on Sini Salmirinne.